Hengen siivelle

raamattu2Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on. Room.3:20.

Tuntuu olevan vaikeata tämä lain ja armon erottelu, kirjaimen kuuliaisuus tai hengessä eläminen. Vielä vanhana uskovana pitää pohtia näitä. On selvää, että on kysymys terveestä uskosta ja siinä kasvamisesta. Meidän tavoitteemme on oppia vaeltamaan hengen mukaan eikä lain alla ulkonaisia käskyjä noudattaen. Oikeastaan tässä on myös kasvun mittari. Samalla kun meidän tulee noudattaa Jumalan sanaa ja kymmentä käskyäkin, meidän tulisi noudattaa sitä siksi, että se on kirjoitettu meidän sydämeemme eikä vain jonnekin Raamattuun tai huoneentauluun. Emme voi sosiaalisesta paineesta tai ihmispelostakaan kestävästi toteuttaa Jumalan tahtoa.

Olen nähnyt aivan liikaa sellaista opetusta seurakunnassa, joka korostaa käskyä käskynä ja ulkoläksynä. Tarvitaan ennen kaikkea sisäinen kuuliaisuus: Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä. Hepr.10:16.

Kun sana uskossa sulautuu meihin, meistä tulee sanan tekijöitä. Kun Pyhä Henki asuu meissä, hän innoittaa meitä vaeltamaan Kristuksen jalanjäljissä, sanalle kuuliaisina. Näin kaikki meidän ”pyhyytemme” on Jumalan työtä, hengen läsnäoloa meissä.

Niinpä haluan rohkaista sinua noudattamaan Jumalan sanaa – kyllä – mutta et pysty siihen omin voimin, tarvitset Jumalan Hengen apua. Rohkaisen sinua siis pyrkimään pois lain alta, kirjaimen orjuudesta, ulkonaisesta hurskaudesta, ja pyrkimään sellaiseen aitoon pyhitykseen, jossa Henki luo elämää: Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi. Room.8:10. Tähän haluan itsekin pyrkiä. En kuvittele, että olisin kykenevä palvelemaan elävää Jumalaa omassa voimassa.

Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää. Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia. Room.8:13-14.

eSiru