Francis Frangipane: Missä on opetuslapsen risti?
Tässä on Orionin tähdistöön kuuluvan sumun yksityiskohta NGC 1999. Kuva: ESA Hubble.
Meillä on tänä päivänä erilainen versio kristillisyydestä kuin se, minkä Kristus perusti ensimmäisellä vuosisadalla. Meidän versiomme turvaa meille varman toivon kuoleman jälkeen, mutta ei muuta meitä tässä elämässä. Meitä on yhä yhtä helppo loukata ja me olemme ihan yhtä huonoja rakastamaan kuin nekin, jotka eivät tunne Kristusta – ja ainakin me olemme yhtä jakautuneita.
Niin, me ihastelemme sitä, mitä Jeesus sai aikaan ristillä, mutta me emme välitä siitä, mitä hän haluaisi täyttää meissä. Me haluamme hänen siunauksiaan, mutta emme välitä hänen olemuksensa ytimestä. Koska me olemme laimentaneet kristillisyyden todellisen tarkoituksen, mikä on Kristuksen kaltaiseksi tuleminen, myös se voima, jonka oli tarkoitus muuttaa meitä, on sekin laimentunut. Kaiken tämän tuloksena meidän johtajamme lankeavat, avioliitot kariutuvat ja evankeliumi heikennetään etiikaksi, jonka senkin voi ottaa tai jättää, sillä Jumalahan antaa anteeksi joka tapauksessa.
Niin suurenmoista kuin anteeksiantamuksen osallisuus onkin, Jumalan Poika ei antanut elämäänsä alttiiksi vain varmistaakseen anteeksiannon; hänen uhrinsa ikuinen päämäärä oli varmentaa meidän täydellinen muodonmuutoksemme. Anteeksianto on vain tämän muutoksen ensimmäinen vaihe.
Näin ollen, kun Paavali kirjoittaa ”hänen ylösnousemisensa voiman” tuntemisesta, hän yhdistää Kristuksen voiman omistamisen siihen, että se toteutuu ”osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa” (Fil.3:10).
Rakkaat ystävät, on aika löytää uudelleen ensimmäisen vuosisadan kristillinen usko ja se voima, joka tulee Kristuksen ristin kantamisesta.
Ristin ylistyslaulu
Miksi me emme kuule enempää saarnoja opetuslapsen rististä? Kuulemme paljon puheita sisäisestä parantumisesta; osaamme johdattaa ihmisiä Kristuksen luo. Olemme vieläpä omaksuneet ja sulauttaneet kristilliseen teologiaamme nykyaikaisen psykologian sanastoa – me tiedämme, kun jokin tilanne kaipaa ”johtopäätösten tekemistä” tai hallitsemme ongelmat, jotka liittyvät ”perheiden sisäiseen dynamiikkaan”.
Mutta milloin me keskustelemme Kristuksen ristin voimasta? Milloin me löydämme uudestaan sen voiman, jonka salaisuus on ristiinnaulitussa elämässä?
Tämä kaikki ei ainakaan johdu siitä, että ristin symboli olisi hukassa meidän kulttuurissamme – päinvastoin. Risti kohoaa majesteettisesti suurien katedraaliemme kupoleissa ja se juhlistaa meidän kaikkein vaatimattomimpiakin kokoontumistiloja. Se koristaa raamattujen kansia ja yhtä lailla kristillisiä kirjoja. Se ei vain ole otettu monien ministeriöittemme pyhien vertauskuvien aiheeksi, se on myös lukemattomien hyväntekeväisyysjärjestöjen, sairaaloiden ja avustusjärjestöjen tunnus. Rivi rivin jälkeen se seisoo kunniarivistönä hautausmaillamme. Siitä on jopa tullut suosittu aihe koruihin, joita käyttävät niin kristityt kuin ei-kristityt.
Kuitenkin: milloin viimeksi kuulit saarnan, joka koski opetuslapsen ristiä? Tai milloin viimeksi kysyit kristillisen kirjakaupan myyjältä, missä olikaan ristin kantamisen osasto? Tai milloin viimeksi osallistuit hengelliseen kokoukseen, jossa laulettiin edes yksi laulu, joka kertoi voitollisesta ristin kantamisesta? Muutamaa satunnaista laulua tai paria lukuun ottamatta ristin merkityksen korostaminen on kateissa.
Me kuulemme sanomaa uskosta, toivosta ja rakkaudesta; me etsimme lahjoja, siunauksia ja menestystä. Mutta miksi painopiste ei ole ristissä? Tavoitteeni ei ole paljastaa, mitä puuttuu hengellisestä musiikista tai kirjakaupoista, vaan mitä tänä päivä puuttuu meidän kristillisestä uskostamme. Sydämestäni voin kehua lauluntekijöitämme heidän juhlavista sävelmistään; heidän palvontalaulunsa välittävät todella syvää ja läheistä jumalasuhdetta. Mutta missä on ristin ylistyslaulu? Missä ovat ne musiikilliset soinnut, jotka korottavat taivaallisen todellisuuden syvintä huipentumaa, Ihmisen Pojan voiton merkkiä? Milloin me kuulemme lauluja, jotka lippujen lailla hulmuavat Jumalan armeijan edessä, innoittaen meitä antautumaan sille elämälle ja sovituksen kutsumukselle, jonka meille viitoitti ristiinnaulittu Mestarimme?
Toden sanoakseni, meiltä puuttuu rististä kertovat laulut, koska me vältämme opettamasta rististä. Meidän lauluntekijämme saavat innoituksensa niistä saarnoista, joita kuulevat. Vika on siis puhujapöntön takana, vika on niissä, jotka ovat hengellisiä johtajia. Sen varjolla, että olemme muka myötätuntoisia heikkoja kohtaan, olemme tuoneet esille evankeliumia, joka on heikkoa. Tuokaamme esiin lohdutusta, mutta ei niin, että esitämme haasteita tai myötätuntoa ilman totuutta.
Ystävät, älkäämme kieltäkö heikoilta heidän lohdutustaan eikä horjuvilta heidän tukeansa, mutta pyrkikäämme myös Kristuksen tuntemisen täyteen mittaan. Jeesus sanoi kompromisseja tekemättä hänen tuleville opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt.16:24). On aika ottaa vakavasti Jumalan asia, nostaa risti olalle ja löytää uudestaan se voima, joka kätkeytyy ristiinnaulittuun elämään. Risti on Jumalan voima.
Herra Jeesus, liian kauan olen elänyt hengellisessä keskenkasvuisuudessa. Olen etsinyt hemmottelua ristin kantamisen sijasta. Kaikesta sydämestäni haluan tulla sellaiseksi kuin sinä, Jeesus. Anna anteeksi, että olen antanut niin helposti sekoittaa mieleni ja vietellä itseni mukavuuteen. Kuule sydämeni ääni, Herra, ja tee minusta kaikin tavoin sinun olemuksesi kaltainen. Aamen.
Francis Frangipane
Copyright 2002 Arrow Publications. Julkaistu luvalla. Francis Frangipane toimii pastorina Yhdysvalloissa. Hänen nettisivujensa osoite on http://www.frangipane.org
Tämä artikkeli on julkaistu aiemmin täällä.
