Suuri voitto

unelma2Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Fil.4:12-13.

Paavali sanoi myös olen oppinut oloihini tyytymään (Fil.4:11 KR38). Hän antaa hyvän esimerkin meille uskoville. Meidänkin tulisi oppia olemaan tyytyväisiä ja elämään kiitollisin mielin, vaikka elämässä aina on myös valittamisen aihetta. Jokaisella on elämässä vaikeuksia, joista voi oikeutetusti valittaa. Mutta jatkuva valitus ja tyytymättömyys voi johtaa siihen, että ”tyytymättömyyden henki” alkaa asua meissä ja kulkee mukanamme kaikkialle.

Monet pyytävät Jumalalta suuria lahjoja, kuten terveyttä, toimeentuloa, puolisoa, lapsia ja lapsenlapsia. Ei ole väärin kääntyä Jumalan puoleen ja tuoda hänelle toiveensa ja unelmansa. Mutta kun olen vuosia jo käsitellyt ihmisten rukousaiheita, on erittäin harvinaista, että kukaan kiittää niistä asioista, joita on saanut. Kun huomaan, että pyynnön esittäjä on naimisissa ja hänellä on perhe ja hän käy vielä töissäkin, aloitan rukoukseni usein kiitoksella ja kiitän näistä suurista lahjoista, joita tuon rukouspyynnön lähettäjä on saanut. Sitten vasta käyn puhumaan Jumalalle siitä varsinaisesta pyynnöstä, joka hänellä on.

Rukoilen mielelläni, että Jumala johdattaa puolison sitä pyytävälle. Mutta on varsin tavallista, että naimisissa olevat valittavat siitä, millainen puoliso heillä on. Tarvittaisiin suuria muutoksia, elämäntavan muuttumista, raitistumista jne. Esirukoilijan tehtäväksi tulee rukoilla seuraavaksi, että ero järjestyy parhain päin ja lasten huoltajuus menee oikealle henkilölle. Sitten taas itketään aikuistuvia lapsia, jotka kännäävät ja elävät maailmassa. Koskaan näissä tapahtumaketjuissa ei tunnu löytyvän aikaa ja huomiota asioille, jotka ovat hyvin. Kiitokselle ja tyytyväisyydelle jää kovin pieni siivu elämästä. Jumalakin on jonkinlainen nimetön ammattimies, joka käy talossa korjaamassa rikki menneitä paikkoja – huoltoyhtiön edustajana…

Niinpä haluan tänään rohkaista sinua kiittämään Jumalaa. Olet varmuudella saanut Jumalalta hyviä lahjoja. Kiitä niistä ja nauti elämästäsi tänään. Heitä pois mielestäsi kaikki tyytymättömyyden henki ja ota vastaan hyvä mieli ja ilo siitä, mitä sinulla on. Katso elämääsi uusin silmin ja näe, kuinka Jumalan huolenpito ympäröi sinua. Hän on jakanut sinulle runsaasti lahjojaan. Hän on valmiina antamaan niitä lisää ja sinä voit varmistaa, että saat Jumalan lahjoja huomennakin, kun kiität häntä ja elät tyytyväisin mielin. Tiedä siis: sinun on määrä kukoistaa sillä paikalla, jossa juuri nyt olet. Vaivaisen vuosikymmenen kuluttua tämä päivä saa sinulta kehut: ”ne vanhat hyvät ajat!” – Ja mikä lahja onkaan pelastus ja mahdollisuus elää elävässä uskossa Jeesukseen – hengellinen elämä kaikkine rikkauksineen – ja lupaus tulevasta elämästä!

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. 1.Tim.6:6 KR38.

eSiru