Suhdetoimintaa

kauniskoti2Eräs sinkkunainen rukoili hartaasti Herraa, että Jumala lähettäisi hänen elämäänsä miehen, josta tulisi hänen aviomiehensä ja lastensa isä. Hän kuvaili Jumalalle, minkälaisen miehen hän halusi. Kuvaus oli pitkä ja Jumala keskeytti rukoilijan sanoen: ”Minä en ole koskaan lähettänyt maan päälle enkeleitä tähän tarkoitukseen!” – Tarina ei kerro, saiko nainen sen ”hyvän miehen”, jota hän toivoi. Saattoipa saada hyvinkin. Nainenhan eli lähellä Herraa, kun kerran kuuli Herran puhuvan, vaikka se puhe olikin sävyltään kielteinen.

Toiveet ja unelmat ovat yksi asia ja todellisuus toinen. Jos ne ovat edes lähellä toisiaan, olemme onnenpekkoja. Mutta haluan silti ottaa tämän tarinan rohkaisun lähtökohdaksi, sillä varmaa on, että Jumala johdattaa rukoilevia ihmisiä. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer.31:9 KR33. Varmaa on, että Jumala kuulee, kun joku anoo itselleen puolisoa ja pyytää johdatusta. Puolison saaminen ja perheen perustaminen on mitä suurin Jumalan lahja ja siunaus. Voimme rohkeasti tuoda tämän kaltaiset pyynnöt Herran alttarille.

Joskus vaan on niin, että kannattaa muistaa tämä periaate: Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Matt.6:33. Toisin sanoen pitää laittaa hengelliset asiat maallisten edelle. Pitää laittaa lahjan antaja lahjan edelle. Eräänkin henkilön rukouslistassa oli yli 20 kohtaa ja kaikki ulkonaisia. Yksikään niistä ei ollut suoranaisesti hengelliseen elämään liittyvä pyyntö. Kannattaa muistaa: Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.1.Kor.15:19.

Niinpä haluan rohkaista sinua, jos olet kauan pyytänyt jotakin ja yhä odotat: kokeile muuttaa asioiden tärkeysjärjestystä. Aseta Jeesus Kristus numero ykköseksi elämässäsi. Aloita päiväsi häntä kiittäen. Ilmaise hänelle sydämesi ajatuksin, kuinka suurenmoisen ja korvaamattoman arvokkaan lahjan olet saanut, kun olet saanut syntisi anteeksi ja tullut kohtaamaan hänen pelastavan armonsa. Kerro hänelle, että mikään ei ole sinulle tärkeämpää, suurempaa ja mahtavampaa. Käytä oikein aikaa rukoukseen heti aamulla ja käy läpi myös perheesi jäseniä ja ystäviäsi ja pyydä heille siunauksia. Näin sinä konkreettisella tavalla asetat hengelliset asiat maallisten edelle. Sinä käytät aikaasi rukoukseen ja sanan lukemiseen ja taivaallisten siunausten pyytämiseen ja toisten tarpeiden muistamiseen ja sillä tavalla unohtamalla omat maalliset tarpeesi sinä loppujen lopuksi varmistat, että saat ”kaiken muunkin” – siis juuri ne maalliset asiat.

Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. 2.Kor.9:8.

eSiru