Hyötyliikuntaa

retkellaPalvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. 1.Piet.4:10.

Tässä Jumalan luomassa maailmassa näkyvät asiat heijastavat näkymättömän todellisuuden luonnetta. Luonnollinen syntymä on kuva uudestisyntymisestä, luonnollinen kasvu on kuva hengellisestä kasvusta, hedelmiä tuottava puu on kuva hengellisen hedelmän kantamisesta, syöminen ja juominen antaa meille kuvan hengellisen ruoan ja juoman tarpeellisuudesta.

Ihminen ei voi myöskään olla terve ilman riittävää liikuntaa. Sohvaperunat sairastuvat. Niinpä meidän uskossa olevien on saatava ”hengellistä liikuntaa”. Mitä se on? Onko meidän sittenkin elettävä suorituskeskeistä elämää? Elämmekö lain alla, jossa on ”ihan pakko”?

Luonnollinen liikunta huolehtii siitä, että meidän sydämemme ja keuhkomme toimivat hyvin. Niitä pitää rasittaa sopivasti, että ne pysyvät kunnossa. Meidän tulee siis rukoilla (hengittää) oman hengellisen hyvinvointimme takia ja meidän tulee syödä terveellisesti (Jumalan sanaa). Meidän tulee ”käydä punttisalilla”… Raamattu kehottaa siihen näin: Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. Gal.6:2.

Kaikenlainen toisten palveleminen on hengellistä hyötyliikuntaa. Kun palvelen toisia, pysyn itsekin vetreänä ja terveenä. Niinpä haluan rohkaista ja kannustaa sinua palvelemaan muita. Jos et vielä oikein tiedä, mikä on sinun kutsumuksesi, mikä on sinun henkilökohtainen armoituksesi, mikä palvelemisen muoto on sinua varten, sinun on aika etsiä se ja ottaa selvää Jumalan tahdosta kohdallasi. Raamattu sanoo, että etsivä löytää. Jumala on kaikille antanut lahjoja, joilla voimme palvella toinen toisiamme.

Lähde siis liikkeelle. Laita sydämesi töihin. Anna keuhkoillesi uutta happea. Liiku, niin pysyt vetreänä. Harrasta hengellistä kuntoilua, ei suorittamisen pakosta ja näyttämisen halusta, vaan rakkaudesta Herraan.

Tehkää työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä. Muistakaa, että jokainen, joka tekee hyvää, saa siitä palkan Herralta, olipa hän orja tai vapaa. Ef.6:7-8.

eSiru