Sinä olet apuni ja pelastajani

korkealtaHartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan. Ps.40:2-4.

Siinäpä naseva kuvaus uskoontulosta. Siinä on kaikki aidon uskon tunnusmerkit: harras rukous synnintunnon ja sisäisen ahdingon tähden, Jumalan ilmestyminen ja kohtaaminen, jonka seurauksena on pääsy Kristus-kalliolle. Sitten alkavat kiitoslaulut soida.

Valitettavasti nykyään on muotia tulla uskoon eri tavalla: aletaan käydä kirkkokonserteissa, joulukirkossa ja kirkkokahveilla, ja sitten tämän kirkollisen harrastuksen pohjalta luullaan, että ollaan kristittyjä. Lauletaan hartaita virsiä pyhien kuvien alla (joita vieläpä kanniskellaan ympäriinsä jonkin uskonnollisen alkuvoiman innoittamina) ja tehdään uskonnosta sosiaalinen harrastuspiiri, jossa kaikki on ahdettu (tai mitä pikimmin ahdetaan) samaan muottiin – siihen yhteen ja ainoaan yleisesti hyväksyttyyn uskomisen tapaan.

Sinulle, joka etsit Jumalaa ja hänen pelastavaa armoaan, haluan sanoa tänään: on aivan liian monia keskosena syntyneitä. Heidän parannuksensa on jäänyt joko kesken tai kokonaan väliin ja syntinen elämä on lakaistu armon maton alle, pois näkyvistä. (Se on armon hengen häpäisyä, ks.Hepr.10:29). Kirkon ja seurakunnan tarkoitus on luoda mahdollisuus kohdata Jeesusta, mutta nykyään kirkoista on tullut itsetarkoitus ja ihmiset eivät valitettavasti kohtaa niissä useinkaan Jeesusta – vain kirkon (kyseisen kirkkokunnan viranhaltijat ja toimitukset ja sisäiset säännöt). Älä sinä anna huijata itseäsi, vaan tee täyttä totta ja käänny pois synnistä ja maailmasta ja tule Jeesuksen tykö. Hän ottaa sinut vastaan ja antaa uuden elämän. Et tarvitse siihen välttämättä mitään kirkkoa, et pappeja, et hartaita säveliä, et mitään herätyskokouksia, joissa sinut syyllistetään ja nujerretaan ja lyödään maahan. Älä anna kenenkään manipuloida itseäsi. Tarvitset vain lujan päätöksen lähteä seuraamaan Herraa ja lujan päätöksen rakentaa tästä lähin elämääsi Kristus-kalliolle. Tarvitset lujan päätöksen rukoilla ja lukea Raamattua joka päivä. Tarvitset lujan päätöksen seurata Raamatun ohjeita, vaikka pitäisi mennä julkisesti uskovien kasteelle…

Luovuta elämäsi Herran Jeesuksen käsiin ja hän näyttää sinulle tietä. Hän kantaa sinua vaikeuksien yli, myös niiden vaikeuksien yli, joita toiset uskovat kasaavat tiellesi (varaudu siihen). Herra Jeesus on uskollinen ja hän antaa sinulle enemmän kuin maailma, enemmän kuin mikään ihmistekoinen seurakunta, enemmän kuin mikään kirkkokunta loistokkaine temppeleineen. Hän antaa sinulle elämän ja kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen kuuluu.

Minä olen köyhä ja avuton, mutta sinä, Herra, pidät minusta huolen. Sinä olet apuni ja pelastajani. Jumalani, älä viivy! Ps.40:18.

eSiru