Etsi esimerkki, ole mallina itse

PDFicon20 Rick Warren: Find a Model, Be aModel

Tämä kaasuvana on noin puolen valovuoden mittainen. Se on ilmeisesti syntynyt päissä sijaitsevien tähtien vetovoimasta. Kuva: ESA Hubble.

Tämä kaasuvana on noin puolen valovuoden mittainen. Se on ilmeisesti syntynyt päissä sijaitsevien tähtien vetovoimasta. Kuva: ESA Hubble.

Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. Joh.13:15.

Oletko koskaan käyttänyt mallikaaviota? Jos olet joskus ommellut jotakin tai tehnyt puutöitä, olet käyttänyt mallia. Se on nopein tapa välttyä virheiltä, säästää aikaa ja oppia nopeasti.

Tosiaan on niin, että onnistuaksesi elämässä sinun olisi hyvä löytää joku, joka on jo siinä missä itsekin haluaisit olla, ja seurata hänen esimerkkiään. Sinulla ei ole aikaa tehdä kaikkia mahdollisia virheitä itse! Jos seuraat heidän elämäänsä, löydät ne tekijät, jotka johtivat heidät onnistumiseen.

Miksi Jeesus oli historian suurin opettaja? Koska hän mallinsi viestinsä. Hän ei vain kertonut sitä. Hän eli sen todeksi. Hänestä tuli totuuden ruumiillistuma. Sana tuli lihaksi ja Jeesuksen elämä oli hänen saarnansa. Hän sanoi ”Tehkää näin” ja sitten hän itse näytti mallia.

Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. Joh.13:15.Toisin sanoen Jeesus sanoo ”Haluan, että te seuraatte minun esimerkkiäni ja haluan, että teistä tulee myös esimerkki”. Jumala haluaa, että sinä teet Kristuksen seuraajana juuri niin – seuraat Kristuksen esimerkkiä.

Kasvuiässä sinulla ei ollut valitettavasti tilaisuutta valita mallejasi. Kun olit lapsi, läheisimmät aikuiset olivat sinulle esimerkkinä. Se saattoi olla hyvä, huono tai kauhea asia. Jos olit onnekas ja sait hyviä esikuvia lapsuudessasi, kasvoit terveeksi aikuiseksi. Toisaalta, jos sinulla oli huonoja esikuvia, sait kasvuiässä haavoja, kipuja ja vinoutumia, joiden kanssa ehkä täytyy tehdä töitä.

Kukaan ei ole täydellinen. Meissä kaikissa on puutteemme, jotka olemme omaksuneet esikuviltamme. Mutta tässä tulevat hyvät uutiset: voit valita esikuvasi nyt uudestaan. Sinun ei tarvitse pitäytyä niihin, jotka sait lapsena. Voit valita niiden tilalle uudet esikuvat. Voit mennä ja löytää kirjoja ja elämäkertoja ja tutustua ihmisiin. Voit nähdä jonkun seurakunnassa ja ajatella ”Tykkään tavasta, jolla hän teki tuon. Haluan olla samanlainen isä kuin hän. Haluan olla samanlainen aviomies kuin tuo henkilö enkä samanlainen kuin minun isäni”. Sinä saat nyt valita.

Ketä kunnioitat niin paljon, että haluat ottaa hänestä mallia? Jos et löydä ketään, et ole kunnolla etsinyt. Ympärilläsi on tuhansia ihmisiä. Juuri siihen tarvitsemme toisiamme. Siinä on pienryhmien merkitys. Voit oppia keneltä tahansa, jos osaat kysyä oikeita kysymyksiä. Etsi käsiisi joku, joka on jo mennyt tai on menossa paraikaa läpi samoista elämänvaiheista kuin sinä nyt.

Tässä on vielä tärkeämpi kysymys: kenelle sinun pitäisi olla mallina? Millä elämänalueilla sinä voisit olla esikuva jollekin toiselle? Sinulla tulee olla esikuvia ja sinun itsesi pitää olla esikuvana. Myös meihin kuuluvien on opittava tarpeen vaatiessa tekemään hyvää (engl. olemaan esimerkkinä muille), muuten heidän uskonsa jää hedelmättömäksi. Tit.3:14.

Mietipä:

  • Minkälaisia kokemuksia etsit löytääksesi elämääsi mahdollisen esikuvan?
  • Millä alueilla sinä itse voisit olla esikuvana muille?

Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2013. Julkaistu luvalla. Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa: Purpose Driven/Daily Hope