Kultakin koetellaan tulessa

jaanmurtajaPietari kirjoittaa kirjeessään pelastuksesta ja toteaa sen olevan suuren ilon aihe, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. 1.Piet.1:6.

Kärsimys osana uskon vaellusta on se uskonelämän vaikea pala – hinta, jonka joutuu maksamaan. Risti on kuitenkin välttämätön. Ristillä Jeesus maksoi hinnan, jota ilman eläisimme ilman toivoa maailmassa. Mekin maksamme uskostamme hinnan, jotta se voi olla elävää, tervettä ja aitoa. Joudumme sen tähden moninaisiin koettelemuksiin.

Olen kokenut kaikenlaisia koettelemuksia itse ja seurannut muiden uskovien koettelemuksia. Joskus näyttää siltä, että ne koetukset ovat aivan ylivoimaisia. Voi vain ihmetellä, miten kukaan selviää niistä hengissä. Tai miten kukaan voi säilyttää mielenterveytensä noissa ahjoissa. Miten kukaan voi olla katkeroitumatta noissa elämän vastoinkäymisissä.

Ihmeellinen lopputulos on kuitenkin, että kyseinet henkilöt ovat tulleet ahjostaan läpi vahingoittumattomina ja ikään kuin uudestiluotuina. He eivät ainoastaan ole kestäneet, vaan he ovat tulleet vahvemmiksi, terveemmiksi, eheämmiksi. Miten se on mahdollista? Miten sellainen säteily voi nyt heistä loistaa? Vastaus: se koettelemus, jonka läpi he menivät, puhdisti heidät. He kestivät sen, koska he kulkivat sen läpi Kristuksen kanssa. Pietari valottaa tätä puhdistumisen salaisuutta:

Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 1.Piet.1:7.

eSiru