Uskossa on kysymys halusta ja kyvystä elää Jumalan tahdon mukaan. Meissä on kuitenkin suuri valmius kulkea oman tahdon tietä, heikkous sortua vihaan, alttius synnin tekemiseen. Niinpä Raamattu sanoo: Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi (Ap.t.11:18 KR38). Tarvitsemme herkkyyttä omien vikojemme havaitsemiseen, rohkeutta tunnustaa syntimme ja tahdon voimaa luopua synnistä ja vääryydestä. Jumalan henki, joka luo meihin tervettä synnintuntoa, on myös valmiina auttamaan meitä parannukseen. Tarvitsemme tähän oikeaa nöyryyttä. Ylpeys ja uhmamieli pilaavat parannuksen teon. Joku Jumalan mies totesi kerran, että Isebel on tullut tekemään tyhjäksi parannuksen teon. Isebel on paholaisen profeetta, joka houkuttelee ja viettelee ihmisiä synnin teille ja haluaa myös estää langenneita palaamasta elämän tielle. Paholainen on alituiseen vakuuttamassa ihmisille, että parannusta ei tarvita. Hän on valmis julistamaan armoa ja anteeksiantoa ihmiselle, joka ei halua muuttua. Hän haluaa, että paatunut ihminen tartuttaa oman turmeluksensa seurakunnan muihinkin jäseniin.
Jumala on sanassaan antanut selvät suuntaviivat, kuinka meidän tulisi elää. Vaikka lankeemukset ovat väistämättömiä, hän on valmiina armahtamaan parannuksen tekeviä ihmisiä. Jos luopumusta tapahtuu ja kansa alkaa elää jumalattomasti, silloin voi Jumalan kuritus tulla osaksemme. Jumala ei halua tuomita meitä lopullisesti, vaan ainoastaan nöyryyttää meitä, että kääntyisimme pahalta tieltämme. Niinpä kuritus on aina meidän parhaaksemme. Olkaamme siis valmiita parannukseen, kun on sen aika.
…jos silloin kansani, jonka olen ottanut omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan sen synnit anteeksi ja teen sen maan jälleen terveeksi.2.Aik.7:14.
