Mitä minusta tuleekaan isona?

KasikadessaHuuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle ja ilmoitan sinulle suuria ja salattuja asioita, joita sinä et tiedä. Jer.33:3 KR33.

Jumala loi meidät uteliaiksi ihmisiksi ja uteliaisuutemme kohdistuu tulevaisuuteemme, siihen salattuun osaan elämäämme, joka ei ole vielä tullut näkyväksi. Uskovina meidän ei tarvitse turvautua ennustajiin eikä selvänäkijöihin, vaan voimme luottaa profeetalliseen sanaan. Ilmoitus voi nousta Raamatun sanasta ja voimme kokea sen henkilökohtaisesti. Tai voimme saada Jumalalta näkyjä, unia, ilmestyksiä – yliluonnollista tietoa.

Kaikki olemme kokeneet sitä innostunutta odotusta, joka littyy joululahjojen avaamiseen. Aika monet ovat saaneet kokea sitä innostunutta odotusta, joka liittyy lapsen tai lapsenlapsen syntymiseen. Millaisen lahjan olen saanut, mitähän siellä paketissa on? Voi, millainen pieni ihmisen alku sieltä tuleekaan? Minkälainen persoona hänestä kasvaa? Nyt emme tunne häntä vielä, hän on vasta idullaan.

Sinunkin tulevaisuutesi on ikäänkuin lapsi, joka vasta syntyy (vaikka olisit jo ikäihminen). Vähä vähältä sinun elämäsi nuppu avautuu ja saamme nähdä, mitä sinusta tulee. Onhan sinulla nyt jo jokin tietoisuus siitä, mihin suuntaan Jumala sinua vie? Jos sinulla ei ole mitään kutsumustietoisuutta, ei mitään selvää käsitystä siitä, millaiseksi ihmiseksi Jumala haluaa sinut muovata, silloin sinun olisi aika kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää häneltä neuvoa, ohjeita ja suuntaa. Anna hänen hyvän kätensä johdattaa sinua ja luoda sinut sellaiseksi persoonaksi, jossa toteutuu Jumalan visio sinusta. Myös maailmalla, ihmisillä ja Paholaisella on suunnitelmia sinun varallesi. Ethän kuuntele heitä? Nostathan tänään katseesi ylös, huudathan sydämesi rukouksen hänen puoleensa: ”Herra, ilmoita minulle niitä suuria ja salattuja asioita, joita en ole tiennyt, niitä jotka eivät vielä ole tulleet esille elämässäni, niitä piirteitä, joita ei vielä ole noussut esiin persoonastani – Herra, luothan minut sellaiseksi kuin sinä tahdot! Haluan palvella sinua ja toteuttaa sinun suunnitelmaasi”. Ja Jumalan lupaus kuuluu:

Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer.31:9 KR33.

eSiru