Olen ollut arka ja ujo lapsi. Olen kärsinyt peloista kouluaikanani. Suullinen esitys äidinkielen tunnilla oli jokavuotinen painajainen. Olin kateellinen, kun kuulin, että joku yhtä ujo tapaus oli saanut vapautuksen suullisen esityksen pitämisestä lukiossa. Myöhemminkin elämässä on sosiaalinen pelko ollut vaikeuttamassa elämääni.
Olen myös jotenkin selvinnyt. Vaikeuksia on ollut koko ajan kasapäin, mutta voin sanoa Jumalan kunniaksi, että uskosta, Raamatun sanasta ja rukouksesta on ollut paljon apua. Jumalan sana antaa toivoa, rukous vahvistaa rohkeutta, ja se apu, joka tulee ylhäältä, on todellista. Olen myös nähnyt, että muutkin kamppailevat pelkojensa kanssa, jopa paljon pahempien pelkojen kanssa. On olemassa perinnöllinen taipumus skitsofreniaan, josta jotkut kärsivät. Se voi ilmetä niin, että ei kykene uskomaan niitä hyviä asioita, joita evankeliumi edustaa. Skitsofrenia kääntää kaiken peloksi. Kun julistetaan pelastusta ja taivaan ihanuutta, se kääntyy peloksi joutua helvettiin. On hyvä ymmärtää, että tämä on sairautta, mutta on myös hyvä ymmärtää, että se pelko on todellinen ja tuska raastava.
Siksi on hyvä puhua aroille ihmisille hiljaa ja rauhoittavasti. Älkäämme lietsoko pelkoja. Oikeasta opista ei ole paljon apua pelkoihin, mutta täydellinen rakkaus karkottaa pelon (1.Joh.4:18). Ollaan lähimmäisiä, kuljetaan vierellä, kuunnellaan sydämellä, pysytään rukouksen hengessä ja rohkaistaan arkoja (1.Tess.5:14).
