Me olemme jokainen yksilöitä. Ulkonaiset piirteemme ja monet luonteemme ominaisuudet määräytyvät perintötekijöistämme. Osa persoonallisuudestamme muokkautuu erilaisten elämänkokemusten pohjalta.
Eräs henkilö totesi katkeraan sävyyn, että hänen vaikeat elämänkokemuksensa ja kärsimyksensä eivät ole häntä jalostaneet. Kristittyinä meidän täytyy kuitenkin uskoa hengellisen kasvun mahdollisuuteen ja tietynlaiseen jalostumiseenkin, jota kutsutaan pyhitykseksi. Tällöin on kysymys siitä, että Jumalan sana uskossa sulautuu meihin. On myös kysymys Pyhän Hengen läsnäolosta elämässämme. Hengessä vaeltaen voimme kuolettaa lihan tekoja. Voidaan kai puhua yleisesti Jumalan kasvatusohjelmasta, kun hän kasvattaa meitä kuin omia lapsiaan.
Geenimanipulaatiosta voidaan puhua tässä yhteydessä lähinnä leikkimielessä, mutta oikeasti Jumalan työ meissä pyrkii pysyvään muutokseen. Ensimmäinen edellytys on uudestisyntyminen ja toinen edellytys sellainen pyhityselämä, jossa Jumalan sana sulautuu meihin yhä enemmän ja kasvamme uskossa niin, että sekä yksilöinä että yhdessä kasvamme Kristuksen tuntemisen täyden iän määrään. Paavali puhuu tästä Efesolaiskirjeessä hyvin monipuolisesti:
Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. Ef.4:11-16.
