Samalla tavoin kuin meillä on fyysiset silmät, meillä on hengelliset silmät. Fyysisten korvien vastinparina meillä on hengelliset korvat. Entä hengellinen nenä – aistiiko se tuoksuja? Voisin jopa puhua hengellisestä tuntoaistista.
Ongelmana usein on, että aistimme ovat turtuneet. Ne eivät toimi. Hengelliset silmät ovat sokeat, korvat lukossa ja tuntoaisti turtunut. Olemme kuin kissanpoikia tai koiranpentuja. Imemme maitoa ja vikisemme, mutta silmämme kehittyvät hitaasti. Sitten kun ne aukeavat, olemmekin jo pimeässä koirankopissa tai peiton alla.
Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa.
Oletko sinä alkanut nähdä ja kuulla, mitä Jumalan Henki sinulle valaisee tai puhuu? Hyvä, jos jotakin häämöttää, sillä hengelliset aistit kehittyvät hitaasti. Kun luemme sanaa ja opettelemme seuraamaan Hengen johdatusta, saatamme aika ajoin nähdä väläyksittäin jotakin. Ja joskus sentään kuulemmekin Hengen puhetta. Ehkä nenämme sentään aistii erilaisia tuoksuja? Jokin kuulemamme asia tekee meidät levottomaksi, toinen rauhoittaa.
Pyhän Hengen kaste antaa meille lisää erottelukykyä. Alamme nähdä tarkemmin, kuulla paremmin, saatamme jopa erottaa eri henget toisistaan. Tarvitsemme kuitenkin hengellisten aistien jatkuvaa harjaantumista. Peitevaate silmillä ei ole hyvä lähtökohta näköaistimme kehitykselle. Korvatulpat eivät kehitä kuuloamme herkemmäksi.
Jumalan henki voi toimia sokean oppaana ja viittojana kuurolle. Muistamme, kuinka Gideon eli pelon vallassa ja piti itseään vähäpätöisenä ihmisenä, mutta Jumala kutsui häntä ”urheaksi soturiksi”. Aabrahamilla ei ollut lapsia, kun Jumala kutsui häntä ”kansakuntien isäksi”. Daavid sai kuulla olevansa tuleva kuningas, vaikka oli vielä pelkkä paimenpoika. Maria sai kuulla synnyttävänsä pojan, vaikka oli vielä neitsyt.
Jumala näkee jotakin, mitä emme näe luonnollisin silmin. Hän puhuu ajatuksia, joita ei ole pälkähtänyt päähämme ennestään. Hän näkee jotakin näkyvälle todellisuudelle vastakkaista. Usko on varsin usein harppaus, jolla irrottaudutaan totutusta. Uskon näky tai hengen antama ilmestys voi kestää vain tuokion, mutta Jumalalta saatuna se on ydinlataus. Siinä on voimaa, joka muuttaa meitä, vahvistaa ja nostaa. Siihen lataukseen on varattuna ihmeitä tekevää voimaa – ylösnousseen Jumalan Pojan elämää.
Ei Jumalan ilmoituksen mitätöimiseen paljon tarvita. Helppoa on lytätä yliluonnollisten näkyjen lupaukset ja vetää ihminen maan pinnalle. Siihen tarvitaan vain epäuskon raskaat punnukset ja todellisuuden rautaiset kahleet. Niitä saa sokeilta ja kuuroilta, joskus uskon ystäviltä, jotka elävät peitevaate silmillä, tai rakkailta uskon veljiltä, jotka ovat käyttäneet liikaa aivopesupulveria.
Elämme kahden maailman rajalla. Toisaalta olemme osa tätä maailmaa, näkyvää ympäristöämme, toisaalta olemme taivaan kansalaisia, joita Jumalan henki kasvattaa uskon ihmisiksi. Hengellisiä aistejamme ei ole järkevää turruttaa, pelata pelistä pois, vaan harjaannuttaa. Luonnollisille aisteillemme voimme laittaa sordiinon ja rajoittaa elokuvien ja tv-sarjojen katselua, sellaisen musiikin kuuntelua, joka ei rakenna hengellistä elämää jne. Molemmat aistityypit eivät ehkä kehity yhdessä – luonnolliset ja hengelliset – joten keskitytään siis hengellisiin.
Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä.
2.Kor.4:18, 2.Kor.3:14, (1.Kor.12:10), (Tuom.6:12), (1.Moos.17:5), Kol.3:1-2.
