Vanhoja valokuvia värittämässä

Muistelkaa muinaisia aikoja, ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä.

Nykyään on olemassa ohjelmia, jotka osaavat värittää vanhoja mustavalkoisia värikuvia. Näitä ohjelmia voi käyttää tietokoneella kuka vaan. Minä olen käyttänyt lähinnä sukutieto-ohjelmistostaan tunnetun My Heritage – organisaation ohjelmaa, jonka he ovat tilapäisesti antaneet ilmaiseksi yleisön käyttöön. Onneksi minulla on paljonkin digitoituja mustavalkokuvia koneellani.

Jotkut kuvat värittyvät hyvin ja elävöittävät ihmisiä ja maisemia. Jotkut taas värittyvät päin seiniä. Esimerkiksi talon käytössä ollut traktori näyttää väritettynä ruostekasalta, vaikka se oli sininen ja pyörän vanteet olivat oranssit. Kaipaisin työkalua, jolla voi kertoa jonkin värin tiettyyn kohtaan. Tippa sinistä traktorin kuoressa voisi sitten värittää traktorin kokonaan siniseksi. Entä sotilaiden univormut? Ohjelmalla ei ole hajuakaan Suomen armeijan kauluslaatoista eikä ratsuväen punaisia housuja tarvitse toivoakaan. Värejä voi tietysti parannella, mutta oli vähän hankalaa tehdä esimerkiksi edesmenneestä serkustani maavoimien alikersantti. Kauluslaatasta tuli kylläkin liian räikeän vihreä.

Mutta yleensä värit elävöittävät kuvan, nostavat muistot mieleen kuin eilisen päivän ja joskus kuvasta löytää sellaista, mitä ei ole ennen huomannut. En tiennyt aikaisemmin yhtään kuvaa, missä isäni olisi hymyillyt. Nyt löysin sellaisen. Kuvia väritellessä voi vierähtää tovi. Voi käydä, että en huomaa ajan kulumista, kun kuljeskelen lapsuuteni ympyröissä, tuttujen maisemien keskellä ja unohdun menneeseen aikaan.

Mutta samalla huomaan, että tämä kuvien värittäminen, joka melkein tekee ihmisistä eläviä ja melkein saa heidät puhumaan, on samanlaista kuin Raamatun selittäminen. Jos osaan tulkita Raamattua oikein ja kuvata tilanteita Hengen antamalla taidolla, voi kuva yhtäkkiä alkaa elää väreissä, ihmiset liikkua ja puhua, tuuli puhaltaa puissa, myrsky nousta järvelle – ymmärrätkö?

Enhän minä sitä tee, sen saa lukija aikaan, jos Pyhä Henki sen inspiroi. Ehdottomasti tarvitaan Hengen innoitus myös sanan vastaanottamiseen. Joskus tuon esiin jotakin vähän erheellisesti, saatan värittää väärin – silloin tarvitaan lukijan taitoja korjata väärän värinen kohta oikeisiin väreihin. On tärkeää käyttää Raamatun palettia (selittää Raamattua Raamatulla), oma paletti voi tuottaa kuvaan räikeitä sävyjä.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta harrastaa vanhojen kuvien värittämistä, mutta kaikilla on mahdollisuus ottaa Raamattu käteen ja tehdä siitä itselleen ’värityskirja’. Kun tutkimme sanaa ja luemme sitä paljon, se alkaa elää – se saa värit. Kristuksesta tulee läheinen ja elävä persoona. Jos Raamattu alkaa tylsimään, pitää lisätä sen lukemista, ei vähentää.

Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta.

5.Moos.32:7, Ap.t.2:42.