Evankeliumin voima

Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat…

Sinun tehtäväsi on julistaa evankeliumia, kertoa ihmisille, että Jeesus Kristus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan. Hän on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan lunastanut meidät ja nyt olemme vanhurskaita hänen verensä voimasta.

Nyt ei laki voi meitä tuomita, sillä Jeesus otti tuomion kantaakseen. Emme nojaa lain määräyksiin ja niiden perusteella syytä ihmisiä. Monet kuitenkin tekevät niin. Toisilla heistä on oikein suurennuslasi tätä varten. Tiukan seulan kanssa he kulkevat ihmisiä arvioimassa ja sinä jäät aina kiinni heidän seulaansa. Pidä siis tiukasti kiinni evankeliumista. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.

Älä anna periksi noille vanhan liiton uskoville, joiden teologia on täynnä lakia – myös ihan itse laadittuja sääntöjä. Huomaa kaikki kirkkokuntien itse laatimat pykälät ja ihmisjärjen mukaiset ajatuskulut – vältä niitä. Kulje suoria polkuja, vaella evankeliumin valossa, valvo itseäsi niin ettei uskosi kehity uskonnoksi. Kun elät armosta, anna toistenkin elää.

Älä osta rahalla siunauksia, vaikka niitä ahkerasti kaupataan. Lahjoita todellisiin Jumalan valtakunnan tarpeisiin ja anna avustuksia köyhille. Älä ihmettele, jos lahjoituksesi vastalahjaksi saat uuden tilillepanokortin. Se on heidän tapansa toimia. Se paljastaa, että heidän systeeminsä tarvitsee paljon rahaa ja pyörii lopulta vain rahan voimalla. Heidän systeeminsä tekee heistä ahneita. He eivät huomaa, että evankeliumi itsessään on Jumalan voima, joka tuottaa uskovien keskuudessa keskinäistä rakkautta ja hyväksyntää ja vetää puoleensa uskosta osattomia. Rahan piti olla evankeliumin palvelija, täysin sivuroolissa – ei isäntä.

Kun tuot lahjaasi Jumalalle, muista Joosefin taloudenhoitajan sanat: ”Olkaa rauhassa, älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja isänne Jumala on pannut aarteen säkkeihinne. Teidän hopeanne minä olen jo saanut.” Et voi ostaa hyvää kohtelua, et saa armoa osaksesi millään lahjalla. Sinä saat sen, koska Kristus on jo maksanut kaiken. Hän on sinun veljesi – armollinen, hyvä, laupias, uskollinen ja voimallinen Pelastaja. Saat kaiken armosta – ilmaiseksi.

Joka päivä voit kysyä: Oliko tämä evankeliumin mukaista? Oliko menettely armollinen? Sovellettiinko laupeutta vai lakia? Rakensiko tämä uskovien yhteyttä? Oliko tässä mitään vetovoimaa ulkopuolisia ajatellen?

Siunattu se, jolla on hyvä sydän, hän antaa leivästään tarvitsevalle.

Mark.16:15, Room.1:16, 1.Tim.6:12, 1.Moos.43:23, Sananl.22:9.