Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.
Kun Abraham sai lupauksen, että hänen oma poikansa perisi hänet (1.Moos.15:4), hän joutui odottamaan lupauksen toteutumista. Odotus oli vähän liian tuskastuttava varsinkin Saaraille, joka hätiköi perillisen saamista ja ehdotti Hagaria synnyttäjäksi. Kun Iisak syntyi, Ismael oli jo 13-vuotias, joten kaiken kaikkiaan Abrahamin piti odottaa ainakin 15 vuotta.
Odottaminen on yksi uskonelämän vaikeimmista asioista. Hätiköintiin ja omien ratkaisujen tekemiseen on suuri houkutus. Ihmisen vanha luonto on malttamaton. Katsopa pientä lasta: jokainen hyvältä maistuva herkku, mukava lelu, kiva leikki – ne pitää saada heti. Jos se mukava asia ei heti tapahdu, alkaa itku ja huuto. Voidaan leikillisesti sanoa, että Jumalalta jäi jokin luonteenpiirre ihmisessä keskeneräiseksi, kun hänen täytyy kouluttaa meitä odottamaan. Kun asia ei ole annettuna geeneissä, se opetetaan, niin kuin koiralle. Pitkien kurinalaisten harjoitusten kautta koira oppii jonkin tempun. Samoin me opimme odottamisen kautta olemaan kärsivällisiä, pitkäjänteisiä, määrätietoisia, lannistumattomia ja kestäviä.
Mitä sinä odotat tänään? Minkä asian olet uskonut saaneesi, mutta täyttyminen on vielä kesken? Odota. Älä uskottele, ettei Jumala kouluta sinua. Älä uskottele, ettei luonnettaan voi muuttaa. Kyllä voi. Vertaa lapsia ja aikuisia. Huomaat, että aikuinen ihminen jaksaa odottaa – ainakin joskus. Siis kehitystä tapahtuu.
Jumalan odottaminen voi tapahtua niin, että joudumme koetukseen. Saatamme joutua sellaiseen hiljaisuuteen, jossa Jumala ei sano mitään. Jumala ei vastaa rukouksiin, ei puhu saarnojen kautta, ei tunnu olevan mailla halmeilla. Sitten meidän pinnaamme venytetään, kun keräämme voimia ja jaksamista koetuksemme kestämiseen. Keräämme sisua jaksaaksemme uskoa ja luottaa kaikesta huolimatta. Sielumme on ehkä joutunut tässä koetuksessa pimeään ja odotamme valoa, kaipaamme helpotusta. Koemme olevamme vankina jossakin tilanteessa, paikallemme juuttuneina, kiinni lukkiutuneissa tunteissamme. Kaipaamme päästä valoon ja vapauteen, iloon ja rauhaan. Kaipaamme saada purkaa sielumme tunteet, kertoa ihastuksemme kohteelle pakahduttavan ikävän tai muuta vastaavaa. Jospa Jumala edes kuulisi tuskanhuutomme!
Jumalan ihmisinä meitä kasvatetaan odottamaan, olemaan kestäviä, säilyttämään tasapaino, ottamaan rauhallisesti. Kun rukous kulkee kaikessa mukana, Jumala pitää suuntamme vakaana. Emme hötkyile, emme joudu epätoivoon, luotamme Herraan. Siksi elävä usko on niin hyvää matkaseuraa. Tiedämme: vielä tulee päivä, kun valo häikäisee, kun Jumala puhuu, kun asiat vyöryvät eteenpäin.
Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.
Ps.37:7, Ps.42:6, Kol.1:11.
