Jumalalla oli näet meitä varten varattuna vielä parempaa, eivätkä he siksi voineet päästä täydellisyyteen ilman meitä.
Vanhan liiton pyhät eivät saaneet kuulla evankeliumia Kristuksesta, hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, ja ymmärtää uskon vanhurskauden merkitystä, vaikka he saivatkin kokea monenlaisia kokemuksia ja päästä uskon kautta voitolle elämänsä vastoinkäymisistä. Näitä uskon sankareita Heprealaiskirjeen kirjoittaja luettelee kymmeniä ja osoittaa heitä kohtaan varauksetonta ihailua, mutta sitten toteaa ”me saimme omaa uskonelämäämme varten jotakin vielä paljon parempaa!”
Huomaamme tosin, että niin kuningas Daavid kuin profeetta Jesajakin saivat nähdä tulevaisuuteen ja puhua Kristuksesta profeetallisesti etukäteen – ja jotkut muutkin. Näistä vanhan testamentin kohdista Jeesus itse piti luennon opetuslapsille Emmauksen tiellä:
Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
Siinäpä raamattutunti! Mekin voimme Raamatusta nähdä, että Jumala vie asioita eteenpäin. Meidän ei tarvitse jäädä menneiden kokemustemme vangiksi, voivottelemaan johonkin kuoppaan. Me saamme nostaa katseemme tulevaan, säilyttää aina toivon paremmasta. Voimme olla varmat, että tästäkin takaiskusta selvitään. Tämäkin lama menee ohi, tämä sairaus hellittää. Joku päivä tämä epidemia on ohi ja voimme palata normaaliin arkeen. Joku päivä tämä maallinen vaellus päättyy ja saamme päästä kirkkauden maahan!
Tarvitsetko sinä tänä päivänä sellaista toivoa? Vahva toivo ja luja uskon luottamus ovat aidon uskon tunnusmerkkejä. Usko on elävää, kun se toivoo parempaa huomista.
Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti.
Jer.29:11, Hepr.11:40, Luuk.24:27, Hepr.10:35.
