Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran.
Jeesus on kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen tullut tunnetuksi haavoistaan. Vaikuttaa siltä, että hänen kasvonpiirteensä eivät enää ylösnousemusruumiissa olleet täysin samat kuin maallisessa ruumiissaan. Ainakin opetuslasten kyky tunnistaa häntä oli horjuvaa. Maria Magdaleena luuli Jeesusta puutarhuriksi, kunnes – Maria kuuli Jeesuksen äänen! Opetuslapset Emmauksen tiellä luulivat häntä tuntemattomaksi kulkijaksi eivätkä tunnistaneet häntä ennen kuin näkivät miehen kädet. Hänhän otti leivän ja nosti sen kasvojensa tasalle juutalaiseen tapaan, kun siunasi leivän. Ulkona eivät kulkijat havainneet kädessä olleita haavoja, koska oli pimeää.
Huomaamme siis, että Jeesus tunnistettiin haavojensa kautta. Hänen haavansa herättivät opetuslasten mielenkiinnon ja saivat heissä aikaan varmuuden, että kyseessä todella oli Jeesus.
Meissä on myös erilaisia haavoja, joita elämä on jättänyt jälkeensä. Elämä lyö meihin joskus ulkoisia mustelmia, useimmiten kuitenkin sisäisiä mustelmia ja ruhjeita. Tällaiset haavat ovat näkymättömiä sielun haavoja. Meitä on loukattu ja nöyryytetty tavalla jos toisella ja olemme itsekin saattaneet mokata ja joutua häpeään jonkin erehdyksemme vuoksi. Olen useaan otteeseen puhunut tässä blogissani siitä, kuinka nuo haavat ovat niitä persoonallisuutemme kohtia, joiden kautta olemme kasvaneet kiinni Kristukseen. Tunnemme syvää yhteyttä Vapahtajan kanssa, kun voimme jakaa haavamme hänen kanssaan. Olemme samalla tavalla joutuneet pilkan ja vainonkin kohteeksi, meitä on lyöty maahan, poljettu lokaan, meille on naurettu, olemme kärsineet häväistystä. Onko se kaikki johtunut uskosta – tuskin – mutta tunnemme silti Jeesuksen vetovoiman, kun haavamme meitä kurittavat. Hakeudumme Vapahtajan turviin, kun sielunvihollinen meitä syyttää ja ihmiset heittävät haavoihimme suolaa.
Opetuslapset iloitsivat, kun näkivät Jeesuksen ja tämän haavat. Heidän pelastuksensa evankeliumi tuli heidän kuuluvilleen useasti sanoina, mutta ei vain sanoina vaan myös voimana, ja kaiken lisäksi evankeliumi saavutti heidät myös Jeesuksen haavojen kautta. Kristus säteili kirkkauttaan kärsivänä Herran palvelijana. Eikö meidänkin sisällämme ala kuplia ilo, kun tajuamme erään tärkeän asian – Jeesus on kärsinyt ja kuollut minunkin puolestani! Olen uskossa, mutta en ole vain uskossa, vaan saan osallistua hänen kärsimyksiinsä. Minäkin olen Mestarini tavoin haavoilla!? Olen samannäköinen hänen kanssaan! Jaamme saman kohtalon! Olemme löytäneet kohtalotoverin – ja millaisen – Itsensä Jumalan Pojan! Iloitsemme kuin apostolit:
Apostolit lähtivät neuvostosta iloisina siitä, että olivat saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
Jes.53:5, Joh.20:20, (1.Tess.1:5), Ap.t.5:41.
