Eräänä päivänä Jeesus astui opetuslastensa kanssa veneeseen ja sanoi heille: ”Nyt lähdemme vastarannalle.” He lähtivät vesille. Matkalla Jeesus nukahti. Mutta järvelle syöksyi myrskytuuli, ja veneeseen tuli vettä niin että he olivat vaarassa.
Huomaatko, mitä yleispätevää tässä on? Ensin Jeesus sanoo jotakin. Hän on voinut sanoa sinulle jotakin hyvin henkilökohtaista, ei välttämättä ’nyt lähdemme vastarannalle’, vaan ’ nyt sinä, poikani/tyttäreni, asetat tavoitteeksesi lähteä evankelistaksi’ tai ’kouluttautua diakoniksi’ tai ’kirjoittaa kirjan’ tai ’aloittaa vapaaehtoistyön’ tai ’uhrata se miettimäsi rahasumma siihen työhön, joka on sydämelläsi’. Se tavoite ja näky voi olla niin erityinen, ettei sitä osaa kukaan toinen edes lausua julki. Mutta jokaiselle Jumalan lapselle Herra asettaa haasteita, lausuu pieniä ja suuria tavoitteita. Ne voivat tulla unena tai Jumalan sana vain välähtää kirkkaasti ja sitten tiedät, mitä Jumala sinulta odottaa. Pyhä Henki voi täyttää sinut ja sälyttää sellaisen sydämen taakan kannettavaksesi, että se aluksi tuntuu innostavalta ja suurenmoiselta asialta. Se antaa tarkoitusta elämään, olo on suorastaan haltioitunut. Kokemus menee tunteisiin ja sielun täyttää ajatus: – Minunkin elämälläni on merkitystä, voin jättää näkyvän jäljen tänne, voin antaa lapsilleni kerrottavaa. Mitä Jumala voikaan tehdä! Haluan täyttää hänen tahtonsa. En halua tuottaa Herralle pettymystä.
Opetuslasten piti ylittää järvi. No, tottuneille kalastajille se oli helppo nakki. Mutta olihan se este kuitenkin. Voi olla, että Jumalakin aloittaa sinun kanssasi vastaavista haasteista. Koet, että tämä hoituu, tästä selvitään kyllä. Ei olla ensi kertaa pappia kyydissä. Tarvitsee vain soutaa, nähdä vähän vaivaa. Mieli on levollinen, Jeesuskin nukkuu. Sitten nousee myrsky ja alkaa nousta huoli. Näinköhän tästä selvitään? Ei kai tämä paatti nyt sentään kaadu?
Muistamme Joosefin, kuinka hän oli haltioitunut saamistaan näyistä. Joosef kertoi innostuneena veljilleen: ”Kuulkaapa, millaista unta minä näin! Me olimme pellolla lyhteitä sitomassa, ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumartuivat maahan minun lyhteeni eteen.”
Niin, kyllä se näky toteutui. Joosefista tuli faaraon oikea käsi. Egyptin valtiaana hän otti vastaan veljiensä kumarrukset. Mutta mitä siinä välissä tapahtui? Siinä puolimatkassa, elämän pitkällä taipaleella, kohtaamme toisen yleispätevän asian: Jumalan meille säätämät koettelemukset. Jeesuksellakin oli kuljettavanaan ristin tie, via dolorosa, ennen suurta ylösnousemuksen riemuvoittoa. Älkäämme siis ihmetelkö, jos ylivoimaiset vastoinkäymiset jarruttavat Jumalan suunnitelmia.
Kun Jeesus oli tyynnyttänyt myrskyn, hän ihmetteli opetuslasten hätäännystä. ”Missä teidän uskonne on?” kysyi Jeesus.
Oikeastaan Jeesuksen ihmetys voidaan tulkita näinkin: ”Minähän sanoin, että mennään vastarannalle. Miksi ette uskoneet, jos minä niin sanoin, että se toteutuu?”
Yritän siis tässä rakentaa uskoani Jumalan lupauksiin ja saamaani näkyyn. Samalla yritän valaa sinuun, joka tätä luet, lujaa luottamusta siihen, että Jumalan antamat näyt toteutuvat sinunkin kohdallasi. Oma uskosi voi loppua ja saatat luovuttaa. Mutta Jeesuksen usko ei raukea tyhjiin. Matkan varrella koetut vaikeudet eivät lannista häntä. Ne vaikeudet on annettu uskon vahvistumiseksi, yhä lujemmaksi kiinnittymiseksi Elämän Herraan, joka on uskollinen ja vie alkamansa työn loppuun. Niiden kautta Jeesus voi näyttää voimansa ja kirkkautensa. Niiden kautta sinun uskosi kasvaa ja lujittuu.
Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti…
Ps.107:30, Luuk.8:22-23, 1.Moos.37:6-7, Luuk.8:25, Hepr.12:28.
