Virtaava puro

Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. 

Syviä vesiä ovat sanat miehen suusta, ovat virtaava puro ja viisauden lähde.

Kun me puhumme uskon sanoja, ne virvoittavat kuulijoita. Kun me jaamme rohkaisua, ne saavat masentuneet nostamaan päänsä. Meidän sanamme voivat todella olla elävää vettä, kun puhumme yhtäpitävästi Jumalan sanan kanssa ja kylvämme lähimmäistemme sydämiin hyviä ajatuksia. Kuin liattu lähde ja pilattu kaivo on hurskas, joka taipuu jumalattoman edessä.  Tämäkin jae todistaa, että voimme olla kirkasta vettä sisältävä kaivo, kunhan emme anna jumalattomien sotkea sisäistä lähdettämme, vaan pidämme sydämemme puhtaana.

Voimme tietoisesti opetella pois negatiivisesta ajattelusta, kyynisyydestä ja pahan puhumisesta ja oppia puhumaan myönteisesti, sanomaan rohkaisun sanoja, kannustamaan ja kiittämään toisia. Tai jos se ei luonnistu, voimme rukoilla toisten puolesta, että heidän elämänsä kohenisi, heidän vaivansa paranisivat, he selviäisivät elämänsä haasteista ja saisivat vahvan uskon. Kun harjoitamme näin myötätuntoa toisia kohtaan, se alkaa virrata sielussamme kuin vesi ja ennen pitkää suustamme tulee ulos kannustavia sanoja, rohkaisua ja empatian osoituksia.

Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi – totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille.

Tämä jae koskee palkkaa hyvistä teoista, mutta hyviä tekoja ovat myös oikeaan aikaan lausutut rohkaisun sanat. Kannustus, rohkaisu, tsemppaaminen, myötätunnon osoitus, lohdutuksen jakaminen – kaikki sellainen on kuin veden antamista janoiselle. Kun valamme uskoa maailman murjomille ja puhumme heille Jumalan rakkaudesta, toivo herää toivottomalle, elämänhalu palaa masentuneelle, näkynsä menettänyt saa uuden vision Jumalan suunnitelmista – mitä voikaan uskon ja rakkauden sana tehdä horjuvalle sielulle!

Jaetaan siis sitä hyvää, mitä olemme saaneet. Olemme osallisia Jumalan armosta, annetaan sen kuulua ja näkyä. Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä.

Jes.44:3, Sananl.18:4 KR33, Sananl.25:26, Matt.10:42, Job.29:24.