Kun ihmisiä halutaan ohjata sisälle kristilliseen uskoon, vanhat kirkot suosivat rippikoulua, vapaat suunnat enemmänkin ratkaisukeskeisyyttä. Vanhat kirkot nojaavat opettamiseen ja niillä on valmis ohjelma sitä varten – käydään koulumaisesti läpi kristinuskon perusteet. Sitten nuoresta tulee kirkon jäsen, kun hän ”pääsee ripille”. Vapaissa suunnissa taas kääntymykseen tulleesta ihmisestä tulee uudestisyntynyt uskova, kun hän tekee tietoisen ratkaisun lähteä seuraamaan Herraa ja ”jättäytyy”. Uskoon tulo voi olla monimuotoinen, mutta seurakunta vahvistaa tapahtuneen kastamalla uskoon tulleen uskovien kasteella.
Pelkkä kristinuskon tiedollinen pänttääminen ei tee kenestäkään uskovaa, mutta aina ei uskonratkaisukaan tuota toivottua tulosta. Minun lapsuudessani helluntailaiset kyselivät keskenään ”pääsikö se läpi?” Syntymä saattoi johtaa keskenmenoon ja käännynnäinen palata nopeasti maailmaan ja entiseen elämäänsä.
Aikoinaan, kun olimme helluntaiseurakunnan jäseniä, pastori tuli meillä käymään. Eteisessä hän tapasi perheemme varhaisnuoren ja kysyä paukautti tältä heti: ”Oletko sinä uskossa?” Nuori koki sen kiusalliseksi ja me muutkin tunsimme nahoissamme, että nyt pastori oli astunut herkälle alueelle, missä kaikki ei ole niin mustavalkoista.
On hyvä ymmärtää, että lapset ja nuoret ovat vasta kehittymässä ja heidän persoonallisuutensa kehitys on kesken – emme odota heiltä elämänkatsomukseen tai vakaumukseen liittyviä valmiita vastauksia. Oikea vastaus voi pitkään olla ”kyllä ja ei”. Minullakin kesti vakiintua pitkän murrosiän jälkeen ja aikuistuin vasta lähemmäs kolmikymppisenä. Edelleen saatan kysellä ”mikä minusta mahtaa tulla isona?”. Rauli Badding Somerjoki vastasi muuten tähän kysymykseen hyvin: ”kuollut!”
Ihmisille täytyy antaa aikaa ja tilaa löytää oma persoonansa, mahdollisuus kokeilla siipiään (joskus vähän vaarallisissakin harrastuksissa), tilaisuuksia onnistua ja epäonnistua ja kaikkien yli-innokkaiden pastorien ja evankelistojen tulisi olla tosi paimenia ja rukoilla nuorten ja tietään etsivien ihmisten puolesta ja ohjata heitä mahdollisimman lempeästi oikeaan suuntaan. Kovakourainen käsittely ja liiallinen suorasukaisuus – kirveellä veistetty usko – voi karkottaa etsivän sielun muille markkinoille. Meidänkin perheenjäsenemme hakeutui piireihin, joissa ei tietääkseni koskaan kysytä suoraan ”oletko uskossa?”
On tärkeää löytää usko ja kasvaa siinä vakaumukselliseksi, mutta se ei aina tapahdu käden käänteessä. Muistamme Jeesuksen opetuksen: Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. ”Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
Vaikka lapsen synnytys joskus kestää, se yleensä on aika äkkinäinen ja nopea tapahtuma. Jotkut edellyttävät, että uudestisyntymisenkin pitää olla äkkinäinen ja nopea toimitus – hurahdus uskoon. Mutta aivan kuten raskaus kestää kuukausia, myös hengellinen herääminen voi kestää. On turvallista tehdä ratkaisunsa, jos on ensin ollut riittävän pitkään herätyksen tilassa. Minulla ’hengellinen raskaus’ kesti vuosia.
Sinäkin saat rauhassa pohtia kantaasi, saat tehdä valintasi ilman painostusta – Jumalalla on aikaa. Älä kuitenkaan jätä asiaa liian pitkäksi aikaa hautumaan, vaan etsi uskon ovi ja löydä elämän tie. Vaella sitä uskollisesti, ole kestävä ja pitkäjänteinen. Sinun elämäsi arvioidaan lopullisesti vasta maaliin tulon jälkeen. Aina voi tehdä muutoksia, aina on mahdollisuus parantaa. Niin kauan kuin elämä jatkuu, on mahdollista päästä voittajana maaliin. On suotavaa, että jossain vaiheessa kasvumme saavuttaa sen pisteen, jossa voimme antaa suoria vastauksia suoriin kysymyksiin.
”Älkää heitä pelätkö älkääkä hämmentykö”, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.
Sananl.24:26, Matt.21:28-31, 1.Piet.3:14-15.
