Wolfgang Simson kuvaa Paavalin kasvua Saulus Tarsolaisesta pakanain apostoliksi aika syvältä luotaavasti kirjassaan The Starfish Manifesto. Olen julkaissut sen viisiosaisena artikkelina myös Sana puhuttelee – sivustolla. Tässä keskimmäinen osa: Tarsos-periaate, osa3. Suosittelen koko sarjaa.
Wolfgang kuvailee Paavalin kääntymyksen jälkeisiä aikoja ja kutsuu Paavalia termillä ”baby apostle” – apostolin alku. Hän kuvailee sitä hengellistä kasvua, joka tapahtui Paavalin kohdalla ennen kuin Barnabas kävi hänet hakemassa pois Tarsoksesta ja toi Antiokiaan. Onneksi Paavalilla oli ystävänsä Barnabas. Hän tarvitsi kaveria, joka tunsi Saulus Tarsolaisen menneisyyden, mutta uskoi hänen kokeneen aidon kääntymyksen ja uudestisyntyneen elävään uskoon. Barnabas näki, että Saulus oli muuttunut, että evankeliumin voima oli todella tehnyt tehtävänsä. Jerusalemin uskovat kuitenkin pelkäsivät Paavalia, kun hän ilmestyi sinne.
Näin voi käydä tänäkin päivänä. Seurakunnan vanhat uskovat eivät oikein käsitä, mitä meille on tapahtunut. He suhtautuvat uskoon tulleisiin epäluuloisesti. Minäkin olen saanut osani tästä ihmisten varautuneisuudesta. Luottamuksen ilmapiiriä ei voi pakottaa syntymään. Jotkut vanhat tutut kerta kaikkiaan muistavat jokaisen synnin ja rikkomuksen menneisyydestäni, toiset suorastaan kaivelevat luurankoja kaapista.
Wolfgang Simson kuvaa hyvin sen syyn, miksi Saulus Tarsolainen sai lähtöpassit Jerusalemista, mutta luulen, että tämä epäluulo ja suoranainen viha, kenties jopa kostonhimo – ei vain juutalaisten taholta, vaan kristillisen seurakunnan taholta – oli myös mukana yhtenä tekijänä. Paavali oli omalta puoleltaan valmis sovintoon, mutta kaikki Jerusalemin uskovat eivät. He eivät kyenneet antamaan anteeksi. Niinpä hänet ’savustettiin ulos’, toimitettiin pois.
Paavali koki niin syvän kääntymyksen ja uudeksi luomisen, että hän saattoi sanoa – entinen seurakunnan vainoaja ja väkivallan tekijä – ”minulla on hyvä omatunto”. Sitä juuri Kristuksen tuoma sovitus on: Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Jos turhennamme osankaan tästä, perustuksemme horjuu. Jos mitätöimme evankeliumin voiman, silloinhan kallio allamme antaa periksi ja me vajoamme mutaan. Meidän kanssamme vajoaa osaltaan koko yhteisö – seurakunta. Aikaa myöten – jos kehitystä ei pysäytetä – kirkkokuntamme on kaulaansa myöten liejun vankina. Uskon tilalle tulee epäusko, Jumalan pelastavan voiman tilalle tulee kuin varkain – mikä? – Laki! Ja laistahan me tiedämme, että Laki tuo mukanaan Jumalan vihan. Tämä viha sitten valtaa niiden sydämet, jotka kuvittelevat, että heidän tehtävänsä on toimia Jumalan rangaistuksen toimeenpanijoina.
Niinpä meidän on syytä pitää voimassa evankeliumi, uskoa Kristuksen ristillä tekemään sovintoon, luottaa Jeesuksen uutta luovaan voimaan ja antaa Herralle tunnustus, että hän on täyden luottamuksemme arvoinen. Meidän on syytä aina esitellä hänet täydellisenä Vapahtajana, joka kykenee pelastamaan syntisiä, muuttamaan paatuneita pahantekijöitä kunnon ihmisiksi, luomaan uutta ja antamaan kenelle tahansa tilaisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Emme saa mitätöidä evankeliumia.
Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia.
1.Piet.2:24, (Ap.t.9:30), (1.Kor.4:4), Jes.1:18, Room.4:15, Hepr.5:9.
