Silloin Simson sanoi: ”Tällä kertaa filistealaiset saavat syyttää itseään siitä, että minä kostan heille.” Simson pyydysti kolmesataa kettua. Sitten hän otti soihtuja, sitoi ketut kaksittain hännistään yhteen ja kiinnitti häntien väliin soihdun. Hän sytytti soihdut ja laski ketut irti filistealaisten viljapelloille. Näin hän poltti kaiken, niin lyhteet kuin leikkaamattoman viljan, ja lisäksi viini- ja oliivitarhat.
Simsonin vanhemmat olivat hurskaita ihmisiä ja Simsonin syntyessä he saivat pojastaan hyviä profetioita. Hänestä sanottiin: Hän ryhtyy taistelemaan filistealaisia vastaan ja aloittaa Israelin vapauttamisen. Simsonin piti elää raittiisti ja nasiiri-sääntöjen mukaan. Hän oli kuitenkin ”naisiin menevä” ja väkivaltainen. Hän ei joka suhteessa vastannut vanhempiensa toiveita – eikä ihan Jumalankaan. Mutta kuitenkin Jumala käytti häntä juuri siihen tehtävään, johon oli tarkoituskin: Israelin vapauttamiseen filistealaisten yliherruudesta.
Jumala näyttää usein valitsevan käyttöönsä henkilöitä, joita ihmiset eivät valitsisi. Rahab oli seksityöläinen, mutta hänet kuvataan uskon sankarina: Koska portto Rahab uskoi, hän välttyi kuolemasta yhdessä niskoittelijoiden kanssa, sillä hän oli ottanut tiedustelijat ystävinä vastaan. Jeesus kuvaa laupiaan samarialaisen tapauksessa henkilöä, joka oli Jumalan mielen mukainen, vaikka kuului halveksittuun kansanryhmään. Paavali oli väkivaltainen seurakunnan vainooja, mutta Jumala näki hänessä ainesta apostoliksi.
Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta. Vaikka olisimmekin ennen tunteneet Kristuksen pelkästään inhimilliseltä kannalta, emme enää tunne.
Onko meillä taivaallista silmävoidetta nähdä lähimmäisemme kuin Jumala näkee? Havaitsemmeko kanssakulkijassa ainesta mihinkään keskinkertaisuutta kummempaan? – Onneksi Jumala tuntee kättensä työn ja kaiken potentiaalin, jota hän on sijoittanut meihin. Hän tietää, mitä tarkoitusta varten hän on muovannut meihin niitä ominaisuuksia, jotka joidenkin mielestä tekevät meistä peräti outoja ja kummallisia otuksia. Tärkeintä on, että olemme itse tietoisia siitä, mihin suuntaan Jumala meitä työstää, että meillä on kutsumustietoisuus ja Jumalalta saatu taakka sydämellä. Vastuu elämäntyön tekemisestä voi olla suurempi taakka kuin synti – synnithän saadaan anteeksi, mutta elämäntyötä ei voi vierittää toisten vastuulle.
Meidän on siis päästävä yli alemmuuden tunteesta ja vietävä puutteemme Jumalalle. Kun antaudumme hänelle tyhjin käsin, hän voi meidän heikkouttamme hyödyntää ja lähettää elopellolleen työhön. Minäkin olin pikkulapsesta asti heinäpellolla töissä – aluksi muiden tiellä, mutta sitten kannoin tappeja ja vähitellen opin myös laittamaan heiniä seipäille. Pienestä voi aloittaa ja olla ainakin oikeassa paikassa. Jumala auttaa sitä, joka tekee minkä voi. Tosi työmieskin jaksaa ponnistella ja tehdä työtä, kun tietää, että taakka kevenee sitä mukaa kuin työ edistyy ja lopulta päivätyön tehtyään olla oikeutettu jopa palkkaan.
Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan.
Luuk.10:2, Tuom.15:3-5, Tuom.13:5, Hepr.11:31, 2.Kor.5:16, (Mark.14:8), Ilm.22:12.
