Kuinka te ette ymmärrä, etten minä puhunut teille leivistä? Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta.
Jeesus kehotti karttamaan neljänlaista hapatetta: fariseusten, saddukeusten, kirjanoppineiden ja herodeksen hapatetta.
Fariseusten hapate oli tekopyhyys. Fariseus uskottelee itselleen ja muille olevansa ihanteensa mukainen – siis vähän parempi kuin muut. Hän ottaa helposti sivullisen roolin ja katselee muita ylhäältä päin. Hän on omasta mielestään hurskas. Hänen omavanhurskautensa tuottaa toisten tuomitsemista.
Saddukeus ei usko mihinkään yliluonnolliseen. Saddukeukset voivat olla hartaan uskonnollisia, mutta mikään ihme ei sovi heidän käsitykseensä maailmasta. Heillä on kaikkeen luonnollinen selitys. Nykyään se selitys on useimmiten ”tieteellinen totuus”. Saddukeukset keskittyvät tutkimaan väitettyjä ihmeitä ja purkamaan niistä pois kaiken yliluonnollisen.
Kirjanoppineet – uudessa kirkkoraamatussa puhutaan lainopettajista – korostavat uskossa aina opin tärkeyttä. He tutkivat lakia ja miettivät sääntöjä ja ovat aina oikeassa. He suosivat kirjaimellista tulkintaa. Nykyajan kirjanoppinut suosii Raamatun kääntämisessä sananmukaisuutta, ”sanatarkkaa” käännöstä. Kirjanoppineisuus johtaa uskonelämässä helposti lainalaisuuteen. Tässä kirjaimen orjuudessa elävä usko kuolee: Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.
Herodeksen hapate ilmenee vallankäyttönä. Herodilaiset uskovat ennen kaikkea yhteiskunnalliseen asemaan ja seurakunnassa he uskovat, että pastorit ja muut johtajat ovat aina oikeassa. Herodeksen kannattaja ei pohdi moraalisia kysymyksiä – oikeassa on se, jolla on valta. Herodeksen hapate suosii rahan valtaa, sillä se edustaa suorinta tietä totuuden ohittamiseen. Herodeksen maailmankäsitys on erityisesti niiden suosiossa, jotka rakentavat hierarkisia järjestelmiä ja vallankäytön portaita seurakuntiin ja kirkkoihin.
Selviäisimme monista ongelmista vaivatta, jos osaisimme torjua hapatteet. Mikä onkaan se hapate, joka sinua eniten vaivaa? En halua syyttää ketään mistään, mutta tunnustan, että minä osaan olla fariseus. Sikäli kuin tunnen ihmisiä (en ole mikään ihmistuntija), kaikki yllämainitut hapatteet ovat yleisiä, mutta vaihtelevat yksilöittäin. Mikä rohkaisu tässä siis on?
Sanotaan, että paraneminen juoppoudesta lähtee liikkeelle, kun tunnustaa olevansa alkoholisti. Jos voimme tunnustaa, että olemme heikkoja jollekin hapatteelle, voimme myös parantua siitä. Jos emme heti paranekaan, niin ainakin tunnemme määrättyä syyllisyyttä, kun annamme periksi heikkoudellemme. Sellainen merkitsee pitkäkestoista ja hidasta paranemista, jota Raamattu kutsuu myös pyhittymiseksi – etenemiseksi pyhyyden tiellä.
Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä.
Luuk.18:16, Matt.16:11, (Luuk.12:1), 2.Kor.3:6, Ilm.22:11.
