Outo ja eristetty

Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.

Yksi vielä on, jolta voisimme tiedustella Herran tahtoa, mutta minä vihaan häntä, sillä hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pelkkää pahaa. Hän on Miika, Jimlan poika.

Israelin kuningas olisi halunnut profeetoilta tietynlaisia vastauksia – samanlaisia mielipiteitä kuin hänellä itsellään oli. Mutta profeetat olivat jakautuneet kahteen puolueeseen: toiset kannattivat sotaan lähtemistä, toiset vastustivat. Oli pelottavaa kuunnella Herran profeetan Miikan ennustuksia, sillä ne olivat takuuvarmasti kuninkaan tavoitteita vastaan.

Nykyään on samanlaista. Jos menen kirkkoon, siellä meikäläinen leimataan heti omituiseksi. ”Olipa outo vastaus”, sanoi eräskin naispappi, kun viestitin hänelle, että käytän aamupäivät hiljentymiseen ja siksi kirkon jumalanpalvelus kello kymmeneltä ei oikein sopinut aikatauluuni. Jos menen helluntailaisten pariin, saan kohdata kaikenlaista vihamielisyyttä aina vihapuheisiin asti. Minulle viestitetään, että olen epätoivottu henkilö enkä saa puhua mitään, enintään istua hiljaa ja antaa rahaa kolehtiin, mieluummin paljon. Annetaan myös ymmärtää, että ehtoolliselle osallistuminen ei ole minun osaltani toivottavaa.

Olihan Miikakin unohdettu jonnekin eristyksiin, ei hänellä ollut vakiintunutta roolia Jumalan seurakunnassa. Hänet piti varta vasten hakea pois piilostaan. Samoin on tänä aikana. Profeetat elävät omissa oloissaan eikä kukaan kaipaa heitä. Jos he yrittävät profetoida, heti on joku sanomassa: ”Ole hiljaa! Ei noin saa profetoida!”

Oikeiden profeettojen tilalla on noita silmäätekeviä, jotka ovat nostaneet itsensä korokkeelle ja kyynärpäätaktiikalla pyrkineet eturiviin. He ovat pelotelleet kansan hiljaiseksi. Heillä on lampaan turkki, mutta suden hampaat. He vaientavat jokaisen oikean profeetan. Profetoida saavat vain hoviprofeetat, joilla ei ole mitään poikittaista sanaa, joka häiritsisi noiden johtajasusien valtapyrkimyksiä.

Mutta sinä Jumalan ihminen, kavahda noita susia ja koiria, jotka ovat kaapanneet seurakunnissa vallan. Kuuntele, mitä Jumala puhuu. Säilytä herkät korvat, pysy aina Raamatun linjoilla, säilytä omatuntosi puhtaana ja rakastu totuuteen aina uudestaan. Ensirakkauden tuli palakoon sydämessäsi ja Pyhä Henki neuvokoon sinua. Kun sinä olet uskollinen, myös seurakunnalla säilyy toivo. Sinun kauttasi monet saavat kuulla totuuden ja kaataa valheen kulisseja tieltään.

Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän.

Ps.104:30, 2.Aik.18:7, Ilm.2:10.