Miten ihanaa on sinun rakkautesi, rakkaani, valittuni!
Laulujen laulun sulhanen sanoo näin morsiamelleen. Yleisen tulkinnan mukaan Laulujen laulu esittää esikuvallisen runoelman muodossa Kristuksen ja hänen seurakuntamorsiamensa välisen rakkaustarinan. Kun luemme sitä, oman elämämme romanttiset kuviot voivat palautua mieleen. Jokaisella on sentään jonkinlaista kokemusta romantiikasta, minullakin. On kuitenkin vaikea uskoa, että Jeesus rakastaisi juuri minua samanlaisella rakkaudella.
Etäännytämme helposti asian ja Laulujen laulusta tulee jokin yleismaailmallinen love story – se sama tarina, joka toistuu tuhansia kertoja elokuvakankaalla ja saippuasarjojen loputtomassa virrassa. Tai sitten olemme oman historiamme, koulutuksemme ja kulttuurimme sitomia ja otamme tarinan vastaan kuin se olisi kouluaineen aihe, analyysin ansaitseva kirjallinen teos.
Onhan meidän jossain vaiheessa tajuttava, että se on henkilökohtainen rakkauskirje. Sana ”rakkaani” tarkoittaa minua! Olen onnistunut hurmaamaan Jumalan Pojan! – Pelottavaa. Alan täristä. Miten ikinä kykenen vastaamaan tällaiseen tunteiden ilmaisuun? Miten ikinä ansaitsen sellaisen rakkauden?
En varmasti ansaitse, mutta vaikka kuinka yritän etäännyttää tätä tosiasiaa ja tyynnytellä sisäistä hämmennystäni, joudun kuitenkin valinnan paikalle. Otanko vastaan? Uskonko? Miten kokonaisesti uskallan heittäytyä tähän mukaan? Entä jos vain kuvittelen?
”Kyllä se siitä ohi menee”, sanoi eräs pappi, kun herätykseen tullut ihminen ryhtyi kyselemään pelastuksestaan. Mutta rauhoittelu ei ole oikea tapa. Jos on herännyt, ei kannata yrittää nukahtaa uudestaan. Voi mennä ohi sellaista, mikä on elämää mullistavaa, uuden luomisen alku, uudenlainen elämänsuunnitelma, kurssinmuutos kohti elämän varsinaista tarkoitusta, kohti aarteen löytämistä.
On valtava oivallus ja löytö, jos voi kokea kuten tunnetussa lastenlaulussa lauletaan: ”Jeesus mua rakastaa”. Siinä on ilosanoman ydin ja siinä on se punainen lanka, josta vetämällä iso vyyhti alkaa purkautua. Sitä vyyhtiä auki keriessä voi tieto lisääntyä, ymmärrys kasvaa, yhä uudet oivallukset vallata sydämen. Vähitellen vastarakkaus alkaa myös herätä, kun kiitollisuuden täyttämä sydän vastaa kosintaan. Sydämemme toistaa:
Rakkaani on minun ja minä olen hänen…
Jer.2:32, Laul.l.4:10, Laul.l.6:3.
