Lojaalius eli uskollisuus hallitsijalle nousee aika ajoin Raamatun tekstiä inspiroivaksi teemaksi. Hyvä esimerkki tästä on Absalomin kapina. Osa israelilaisista oli uskollisia Daavidille, osa liittyi Absalomin joukkoihin. Kun tilanne kärjistyi, alkoi nopeasti muodostua rintamalinjat ja kansan keskelle syntyi jako kahtia. Jopa Daavidin lähimpiä miehiä siirtyi Absalomin riveihin. Mikä siis on kertomuksen opetus?
On selvää, että meidän pitää säilyttää lojaaliutemme Kristukselle kaikissa tilanteissa. Se on joskus vaikeaa, kun vallananastajat tekeytyvät hurskaiksi ja luotettaviksi ihmisiksi, totuuden ja oikeuden puolustajiksi. Niinhän teki myös Absalom. Kuka jaksoi säilyttää päänsä kylmänä tätä näytelmää seuratessa? Kovin helposti tuntui monilta unohtuneen, että Absalom oli murhaaja. Osaammeko me erottaa todelliset Jumalan ihmiset murhaajista ja varkaista – vallankaappaajista?
Kokemukseni perusteella joudun toteamaan – en usko. Niin paljon erilaisia vallankahmijoita olen nähnyt seurakunnassa. Oikeastaan en tiedä yhtään seurakuntaa, jota ei olisi kaapattu. Sorry, tunnen vain harvoja seurakuntia ja sekin vähä kokemus on viime vuosisadalta. Mutta en tosiaan jaksa luottaa siihen, että missään ihmisten organisoimassa yhteisössä Jeesus saisi päättää mitään.
Mutta noissa historian käänteissä, kun meitä ankarasti koetellaan ja Jumalan tutkiva silmä ryhtyy erottelemaan jyviä ja akanoita, nousee aina esiin täydestä tuntemattomuudesta sekä sankareita että konnia. Jos mies nimeltä Simei osoittautui konnaksi, voimme nostaa sankareiksi mm. Ahimaasin ja Jonatanin. Minun huomioni varasti kuitenkin tällä kertaa ”muuan palvelustyttö”, ja kuten Biblia 1776 sanoo, ”yksi piika”:
Jonatan ja Ahimaas olivat asettuneet Rogelin lähteelle. Eräs palvelustyttö kävi tuomassa heille tietoja, ja heidän piti viedä ne edelleen kuningas Daavidille. Itse he eivät uskaltaneet näyttäytyä kaupungissa.
Jumalalla on omat palvelustyttönsä ja -poikansa. He ovat nimettömiä, he ilmaantuvat jostain ei-mistään ja katoavat saman tien. Mutta he jättävät pysyvän jäljen historiaan. He ovat Jumalan käytössä ratkaisevalla hetkellä. Heidän lojaaliutensa kuninkaalle on horjumatonta ja heidän uskollisuutensa ansiosta kuningas saa voiton vihamiehistään. Ajattele, mikä leffakohtaus se on, kun joku nuori nainen nostaa vettä lähteestä ja eräs papin poika seuraa kaverinsa kanssa hänen puuhiaan. Eikö se olekin vähän kuin Rebekka muinoin? Sitten tyttö antaa vettä nuorten miesten juotavaksi ja samalla supattaa heille tietojaan tai sujauttaa vaivihkaa kirjeen toisen miehen viitan taskuun… Sitten tyttö kävelee ruukkunsa kanssa pois ja niin edelleen. Minä nyt vähän höystän, mutta siinä on aineksia höystämiseen, sillä noista ajoista lähtien kaikki ihmiskunnan tulevat polvet kuulevat tästä tytöstä ja kaipaisivat tietää hänestä enemmän – kuten minäkin noin 3000 vuotta myöhemmin…
Tämä rohkaiskoon meitä olemaan päättäväisiä Jeesuksen seuraajia, jotka emme horju, kun Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Voimme olla ulkonaisesti vähäpätöisiä, mutta kuitenkin kuninkaan viestinviejiä, sanansaattajia. Voimme palvella pienissä tehtävissä ja tehdä jotakin niin arkista kuin noutaa vähän vettä lähteeltä, mutta samalla ryhtyä toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. Huomaamattamme saatamme suorittaa sen työn, joka on meidän koko elämämme huipentuma.
Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti.
Sananl.25:26, (2.Sam.15:36), 2.Sam.17:17, Joh.10:10, Ef.2:10, Hepr.10:35.
