Herra ei silti leppynyt.
Herra ei leppynyt Juudan kansalle, kun kuningas Manasse oli ollut niin kelvoton. Luopumus oli jatkunut jo pitkään ja Manasse oli viimeinen niitti Juudan arkkuun. Tosin hyvä kuningas nimeltä Josia yritti kammeta Juudaa parannuksen tielle ja onnistuikin monin tavoin reivaamaan kansan kurssia oikeaan suuntaan. Jotenkin se ei vaan riittänyt. Josia oli joka suhteessa hyvä mies kansan johdossa, mutta hänkin oli erehtyväinen. Lähtiessään sotimaan Egyptin farao Nekoa vastaan, hän ei tiennyt, että kuolisi sillä sotaretkellä.
Tässä riittää miettimistä. Ymmärrämmekö tämän? Oliko Josian jumalanpalvelus jotenkin ulkonaista ja vain Mooseksen lain noudattamista? Oliko Josian aikakausi herätys, joka vaikutti ylätasolla, mutta ei ruohonjuuritasolla? Puuttuiko siitä syvä tietoisuus Jumalan tunteista ja ajatuksista, profeetallinen ”tiedän että tiedän”? Voimme Jeremian tavoin surra Josian kohtaloa hänen muistoaan ja elämäntyötään kunnioittaen, mutta riittääkö meidän hengellisyytemme kuitenkaan tajuamaan tätä kaikkea pohjamutia myöten?
Voimme tutkia historiaa ja tajuta, että farao Neko lähti sotimaan Assyriaa vastaan. Hänen oli kuitenkin määrä saada pahasti turpiinsa ja lopulta Assyria hävittäisi hänen sotaväkensä ja Egyptin maan. Mitä tekemistä siis Josialla oli tässä muinaisessa sodassa? Voidaan kai vastata: – ei mitään. Ainakin pinnallisesti katsoen Josian ei olisi pitänyt ”sekaantua toisten riitoihin”.
Jos jotain voimme oppia tästä kuningas Josian kohtalosta, voimme ainakin yrittää kuunnella Jumalaa niin tarkkaan, että emme sotkeudu asioihin, jotka eivät meille kuulu. Jos olemme kuuliaisia Jumalan hengelle, emme tee mitään ”omia ratkaisuja”, provosoi vihamielisiä voimia ja saata itseämme vaikeuksiin. Niinpä voimme saada arvokkaan neuvon, kun Paavali puhuu korinttilaisille Pyhän Hengen roolista:
Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta.
Jos meillä on nämä lahjat – esimerkiksi henkien erottamisen armolahja – ja ne toimivat, emme eksy omiin ratkaisuihin. Emme eksy, jos tiedämme, mitä Jumala tahtoo. Profeetallisuus ja muutkin hengen lahjat, ovat niitä tekijöitä, jotka ohjaavat meitä turvallista reittiä eteenpäin. Niiden toimiessa ja Pyhän Hengen opastaessa seurakuntaa ei ihmisviisaus pääse meitä määräilemään. Niinpä Paavali painottaa uudestaankin:
Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.
Ap.t.19:2, 2.Kun.23:26, 1.Kor.12:7-10, 1.Kor.14:1.
