Kun luen Raamattuani useammasta kirjanmerkistä, saattaa joskus käydä niin, että saan lukea samat asiat kahteen kertaan. Onneksi kerronta vaihtelee, vaikka asiat ovatkin eri kirjoissa liki samat. Tänään luin Sodoman hävityksestä ja aloitin Jobin kirjaa, jossa kerrotaan, kuinka Job menetti paitsi omaisuuttaan myös kymmenen lastaan yhtenä ja samana päivänä. Huomasin kuin sivumennen, että Jobilla oli seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Isälläni oli myös seitsemän poikaa ja kaksi tytärtä.
Job joutui kestämään tuhon voimien vyörymistä elämäänsä ja perheeseensä, mutta se oli pohjimmiltaan vain koetus. Jumala ei tarkoittanut tuhota häntä. Mutta Sodoman ja Gomorran hävitys oli Jumalan rangaistus, josta ei voinut parannuksella selvitä. Se oli koetus Lootille ja tyttärille, mutta sodomalaisille se oli täystuho.
Saatat kokea elämäsi aikana erilaisia koetuksia elämässä. Joudut kestämään Jumalan kuritusta, vaikka et mielestäsi ole tehnyt mitään väärää etkä ole elänyt syntisesti tai jumalattomasti. Apostoli Pietari kutsuu tällaista Jobin kärsimystä armoksi.
Mitä erinomaista siinä on, jos te kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa.
Vaikeahan sitä on armona pitää. Harvoin kukaan on selittämässä meille koetuksen keskellä, että ”armoa se on”… Hyvä, että eivät niin tee, voisivat saada turpiin… Täältä netikan syövereistä on helpompi sanoa kaikesta huolimatta, että ”armoa se kyllä on – syyttömänä kärsiminen!”
Parempi on tehdä hyvää ja kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin kärsiä pahojen tekojen tähden. Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo.
Voimme jopa olla niitä hurskaita, jotka pelastavat kotikaupunkimme asukkaat. Aabraham tinki kymmeneen Sodoman puolesta, mutta sieltä löytyi tuskin viittäkään pelastamisen arvoista. Me voimme kuitenkin pelkällä olemassaolollamme pelastaa monia Jumalan vihalta ja hänen tuomionsa vyörymiseltä oman asuinyhteisömme päälle. Se vaatii vain hurskasta elämää, kristillisen elämäntavan toteuttamista, vakaumuksellisuutta uskossa, joskus tosin myös syyttömänä kärsimistä. Kysymys kuuluukin: Olemmeko siihen valmiit?
Pyrkikää siis, veljet [ja sisaret], yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.
Ps.103:17, 1.Piet.2:20, 1.Piet.3:17-18, 2.Piet.1:10-11.
