Maailman meno muuttuu vinhaa vauhtia ja joskus hyväänkin suuntaan. Menneitä muistellessa voi ihmetellä esimerkiksi sitä, miten paljon minun kouluaikanani opettajat kiusasivat oppilaita. Joku kielen opettaja nauratti aina luokkaa, kun oli löytänyt koepapereista hauskoja käännöksiä. Joku toinen nöyryytti aina julmasti tyhmimpiä oppilaita. Voimistelun opettajani pilkkasi kaikkien kuulleen minun laihuuttani. Eräs toinen opettaja vei minulta motivaation opiskella hänen aineitaan, koska olin lausunut pari sanaa vieruskaverille kesken tunnin. Vastasin kiusaamiseen kiusaamisella. Vasta myöhemmin ymmärsin, että kiusaaminen ei maailmasta vähene, jos kiusaajaa kiusataan. Tunteet veivät minua kuin kuoriämpäriä ja opin, että on tärkeää hallita tunteitaan.
Olin mukana uskonnon tunneilla, vaikka äitini oli siirtänyt minut väestörekisteriin – minun ei periaatteessa olisi tarvinnut osallistua uskonnon tunneille. Uskonnon opettaja yritti kyykyttää minua ja tivasi, minkälaista toimintaa minun seurakunnassani on. Hän oli vihainen äidilleni, koska tämä oli lähtenyt luterilaisesta kirkosta, mutta purki sitten kiukkuaan minuun. Eikö olisi voinut antaa positiivista palautetta siitä, että ylipäätään osallistuin?
Muutama vuosi sitten kävin katsomassa vanhaa kouluani. Ihmettelin, kun se ei näyttänyt kovinkaan tutulta. Sitten tajusin: se rakennus, jossa luokkani enimmän aikaa oli, oli lanattu maan tasalle! Paikalle oli kylvetty nurmikko. Sain kuulla, että saneerauksen yhteydessä rakennus todettiin niin lahoksi, että sitä ei kannattanut peruskorjata. Oli pakko rakentaa uutta.
Näin voi käydä sille rakennukselle, jota rakennamme. Voimme rakentaa tulenkestävistä aineista hyvää ja kestävää rakennusta tai voimme rakentaa lahoa ja homeista röttelöä, joka kerran puretaan kivijalkaan asti. Jotkut opettajamme näyttivät, miten lahosientä viljellään, miten kestämätöntä on rakentaa kiusaamisen päälle. Ennustan, että heidän elämäntyönsä kokee juuri samaa, mitä näkyvä koulurakennus sai kokea. Kelvottomat teot tulevat korjaamaan satoa ja tekemään oman tuhotyönsä. Valitettavaa, mutta reilua – tuomio tulee olemaan oikea.
Niinpä voimme rohkaista itseämme ja pyrkiä varmistamaan, että emme itse rakenna vääryyden varaan. Voimme rukoilla: Tee kulkuni vakaaksi ohjeillasi, älä anna minkään vääryyden vallita minua. Kun elämme aidossa uskossa ja vaellamme opetuslapsen tavoin sanan kuuliaisuudessa, pysymme kaidalla tiellä. Jokainen kuuliaisuuden teko on kuin kivi elämämme rakennukseen. Pietari kehottaakin: Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.
Pyrkikää siis, veljet [ja sisaret], yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.
Matt.28:20, Ps.119:133, 1.Piet.2:5, 2.Piet.1:10-11.
