Varokaa noita koiria, noita kelvottomia työntekijöitä, noita pilalle leikattuja!
Raamattu käyttää vertauskuvia silloin, kun halutaan näyttää sellaista, mikä ei näy – esimerkiksi luonteenlaatua. Eläimet saavat edustaa erilaisia luonteita. Ne edustavat myös toisinaan henkivaltoja – Danielin kirja on tästä hyvä esimerkki.
Kristusta verrataan hyvään paimeneen ja hänen opetuslapsiaan lampaisiin. Lammas edustaa sellaisia luonteenpiirteitä, joita meidänkin tulisi edustaa. Lammas on hyvin kiltti eläin, se ei pure eikä potki. Lammas on hiljaa, kun sitä keritään. Lammas on vaatimaton ruokansa suhteen. Lammas on kiintynyt isäntäänsä tai emäntäänsä.
On tarkoitus, että saamme tällaisen lempeän luonteen, kun tulemme uskoon. Oma persoonallisuus ei muutu, mutta luonne voi aina muuttua. Voimme oppia olemaan lempeitä ja kärsivällisiä, kilttejä ja tyytyväisiä, lojaaleja niille jotka meitä hoitavat. Tavoite on tulla mahdollisimman paljon Kristuksen kaltaisiksi.
Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.
On tekijöitä, jotka voivat johtaa meissä tapahtuvaa muodonmuutosta väärään suuntaan. Lainalaisuus on yksi tekijä, joka voi kääntää kehityksen harhapoluille. Lainalaisuus tekee meistä vaativia ja kriittisiä toisia kohtaan. Alamme syyttää ja tuomita veljiä ja sisaria. Ankara ja kova sydämen asenne johtaa riitoihin – toisten haukkumiseen ja puremiseen. Valitettavasti muutumme tässä koiriksi. Jos kehityksen suuntaa ei saada käännetyksi, koirat voivat edelleen muuttua koirasusiksi ja koirasudet susiksi.
Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.
Seurakunta alkaa tällaisen kehityksen jälkeen epäilyttävästi näyttää siltä metsämökiltä, jossa Punahilkan mummo asui. Siellä susi on niellyt isoäidin ja esiintyy nyt mummona. Punahilkka oudoksuu isoäidin teräviä kulmahampaita. Punahilkan kysymys kiteyttää kaiken olennaisen: ”Isoäiti, miksi sinulla on noin suuri suu?”
Mikä rohkaisu tässä siis on? Eikö tämä ole pelkästään masentavaa? Rohkaisevaa on se, että meillä on mahdollisuus estää vääränlainen kehitys. Me voimme valvoa omaa uskonelämäämme, ettemme ala purra toisia, syyttää ja tuomita. Voimme säilyttää lampaan luontomme, olla lempeitä ja kilttejä. Voimme olla kärsivällisiä myös niitä kohtaan, jotka koirina haukkuvat meitä. Susien luota voimme paeta pois. Meidän ei tule antaa periksi ja liittyä koirien laumaan, susista puhumattakaan, vaan voimme hakeutua aina lampaiden joukkoon ja Hyvän Paimenen sauvan alle.
Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Hes.34:14, Fil.3:2, 1.Joh.3:2, Ap.t.20:29, Joh.10:16.
