Onko ketään, joka ei olisi huomannut, kuinka Suomen Siionissa eletään paikalleen juuttumisen aikaa? Oikeastaan on kysymys samasta ilmiöstä, jota käsiteltiin kirjassa nimeltä ”Herätyksen historia”. En ole sitä lukenut, luen tätä avointa kirjaa, joka täällä ajan sykkeessä kulkee karavaanin tavoin eteenpäin ja on nyt leiriytynyt tukevasti paikalleen ja rakentelee kirkkojansa. Tämä uskovien yhteisö, joka on hajonnut kymmeniin osiin, sulkeutuu nyt sisätiloihin ja keskittyy uskonoppiinsa. Vanhat kävyt opettavat tätä kansaa, joka ei osaa arvioida asioita kriittisesti ja on siksi jokaisen ylipapin vietävissä. Ja hehän vievät – kuin pässiä narussa. Ja palvelustensa palkaksi ottavat rahat kuulijoiltaan.
Vaikka tässä kuviossa ei olisikaan mukana huono moraali – kuten se valitettavasti on – siinä on säilyttävä perusasenne. Uskoville opetetaan jatkuvasti jonkin kirkkokunnan omia opinkappaleita ja sillä tavalla suoritetaan huomaamatonta aivopesua. Mitään uutta ei saa keksiä, mitään löytöjä ei suosita. Luovuus ei kukoista, koska kaikki tarmo kohdistuu nyt vanhan säilyttämiseen. Minuakin on moitittu siitä, että toimin ilman kenenkään valvontaa. En tosiaankaan toimi ilman kenenkään valvontaa, vaan Pyhä Henki valvoo minua, Jumalan sana on oppaani ja Jeesus Kristus on Herra tässäkin työssä. Mutta sen myönnän, että kukaan ihminen ei minua paimenna. Joskus toivoisin löytäväni sellaisen. Olisi hyvä, jos tietäisin, että joku on vankasti puolellani ja rukoilee puolestani. Mutta kauhistun ajatustakin, että olisi jokin konklaavi, joka aina pistäisi nokkansa minun asioihini, joka kyttäisi tekemisiäni ja jonka jalanjäljissä seuraisi juorut ja parjaukset, selän takana puhuminen ja muut pimeyden metkut. Mikään hengellinen ”stasi” ei tosiaankaan ole ratkaisu ongelmaan, jos tavoitteena on terveillä raiteilla pysyminen.
Tämä oikean opin opettamiseen keskittynyt seurakuntaelämä on omiaan suosimaan pysähtyneisyyttä, vanhan toistoa, paikalleen asettumista ja kirkkojen rakentamista. Se on sorsapoikue, jota ei koskaan viedä ulos uimaan, se on telkkäparvi, joka ei koskaan lennä. Se on kaiken uskonnollisen surkeuden perikuva, oppiinsa hirttäytynyt seurakunta, joka tekee hidasta kuolemaa.
Jeesus tuli tähän maailmaan, jotta meillä olisi elämä ja olisi yltäkyllin. Hän ei tullut tuomaan mitään suljettua koulukuntaa, joka kuorolausuu kristillisiä opinkappaleita. Hän vei opetuslapsensa aina raikkaaseen ulkoilmaan, päivänvaloon ja elämän keskelle. Nuori joka muuttaa pois kotoa, telkänpoika joka lähtee lentoon ja muuttaa etelään, on toteuttamassa Jumalan suunnitelmaa. Se on jotakin niin paljon enemmän kuin siihen omaan pesään jääminen. Jeesus Kristus haluaa loihtia meistä jokaisesta esiin luovuuden. Tehdä meistä kutsumustietoisia ihmisiä, jotka uskaltavat toteuttaa omaa armoitustaan. Hän haluaa kutsua meitä jokaista nimeltä ja antaa meille elämäniloa ja toivorikasta näköalaa tulevaisuuteemme. Hän haluaa lahjoittaa meille siivet, jotka kantavat.
Hän ei halua meidän pysähtyvän paikalleen. Siis: Eteenpäin, sieluni, voimallisesti!
2.Piet.3:18, Tuom.5:21.
