Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.
Onko levottomuus vallannut mielesi? Painavatko tämän elämän huolet sinua? Onko elämässäsi pelkoa tai ahdistusta?
Meillä itse kullakin on näitä hyvin usein. Ihmisenä oleminen on huolia täynnä, pelkäämistä ja joskus hädissään olemista. Se on normaalia.
Näissä kaikissa meitä koulutetaan luottamaan Jumalaan. Opimme sitä asennetta, että käännymme kaikissa huolissamme ja peloissamme Herran puoleen. Rukous on annettu meille uskon, luottamuksen ja toivon oveksi.
Joskus Jumala tekee ihmeitä, kun rukoillaan. Joskus apu tulee niin huomaamatta, että meistä tuntuu, ettei Jumala vastannut ollenkaan. Syvä uskon luottamus Jumalaan ei synny hetkessä. Muutamat elämän murheet tai edes pari syvempää hätäännystä ei vielä synnytä suurta uskoa. Usko on kasvamista. Uskon taimi kasvaa hitaasti kuin puu, mutta se kasvaa sittenkin. Myrskyt vain lujittavat puuta, jonka lujaksi ja elinvoimaiseksi kehittymiseen liittyy koko puun historia: myrskyt ja tyvenet, kuivat ja vetiset jaksot, kylmät pakkaset ja lumen paino, helle ja madot – mitä kaikkea siihen liittyykään.
Jumala ei tarkoittanut elämää helpoksi. Hänen suunnitelmansa ei ole hemmotella sinua, antaa elämää, joka on ”kuin silkkiä vaan”. Hän ei aina toimi niin, että joku apostoli rukoilee puolestasi ja sitten Pyhän Hengen voiman kosketus tekee sinusta kerralla uuden ihmisen. Kipeä ja hidas kasvu on terveintä kasvua. Kun sinun sisäinen ihmisesi kasvukivuissaan lujittuu ja oppii kääntymään aina uskon luottamuksessa Jumalan puoleen, sinulle kehittyy sisäinen turvapaikka. Sinä opit nojaamaan kaikissa vaikeuksissasi aina Kristukseen. Uusi luomus sinussa on kuin lapsi äidin helmassa, joka säikähdyksissään tarrautuu äitiinsä. Se on myös luomus, joka voi kasvaa aikuiseksi, täysi-ikäiseksi Kristuksen tuntemisessa, niin ettei pienet – eikä suuretkaan – asiat pahemmin hetkauta. Jumalan kouluissa ollut ihminen voi sanoa pahassakin paikassa: ”Ei hätä ole tämän näköinen!”
Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?
Mark.6:50, Joh.14:1, Room.8:31-32.
