Wolfgang Simson: the Starfish Manifesto: How do you recognize an Apostle when you see one?
Tässä on kuolevan tähden viimeiset kuolinkouristukset nähtävillä: valtava määrä materiaa purkautuneena avaruuteen. Kuva: ESA Hubble.
Nopea vastaus on: emme tunnistakaan! Kun Jeesus, joka oli tosi apostoli ja Jumalan ylipappi, tuli tähän maailmaan hänen olosuhteitaan kuvataan seuraavilla sanoilla: Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan (Joh.1:10-11). Johannes Kastaja sanoi aikansa uskonnollisille ihmisille: Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne (Joh.1:26).
Jopa Johannes kastaja itse tunnusti: Jos häntä ei olisi erityisellä tavalla osoitettu minulle, en olisi häntä huomannut. Mutta Jumala kertoi sen minulle (Joh.1:33). Jeesus oli, kuten Pietari kirjoittaa, Elävä Kivi, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema (1.Piet.2:4), kivi jonka rakentajat ovat hylänneet, mutta josta on tullut kulmakivi.
Jeesus sanoi kerran ollessaan aterialla erään fariseuksen talossa keskellä jumaluusoppineiden parhaimmistoa, jonka olisi luullut tuntevan sen, jonka Jumala on lähettänyt: Tämän vuoksi onkin Jumalan Viisaus sanonut: ’Minä lähetän heidän luokseen profeettoja ja apostoleja, ja he tappavat ja vainoavat näitä.’ (Luuk.11:49). Niinpä jos Jeesusta ei tunnistettu, joka sentään oli odotettu (toisin kuin monet hänen jälkeensä tulevat), profeetallisesti ennustettu, jonka syntymäpaikkakin oli ennalta tiedetty ja tunnettu, jonka tuloa kuuluttivat tähti ja enkelit, jos häntä ei otettu vastaan vaan lähestulkoon sivuutettiin ja jos edes aikansa profeetallinen ja teologinen etujoukko ei pitänyt häntä minään, mitä voidaan odottaa tänä päivänä? Miten oikein pitää lähestyä tätä kysymystä: kuinka voimme tunnistaa apostolit?
Eräs yksinkertainen menetelmä olisi kääntää kaikki tyypilliset odotuksemme kokonaan nurinpäin ja odottaa jotakin odottamatonta, etsiä mitä kukaan ei etsi. Otetaanpa vaikkapa tämän päivän profeetallinen ja teologinen parhaimmisto, nuo tunnetut kristilliset johtajat, jotka säännöllisesti esiintyvät tämän nykyisen ja tyypillisesti epäapostolisen valtavirtaseurakunnan estradilla, nuo vallassa olijat jotka parrasvaloissa tepastelevat, ja kysytäänpä heiltä: ketkä ovat viisi kaikkein pahinta hylkiötä tuolla ulkopuolella? Kaikista noista ulkopuolisista, kuka teidän mielestänne on sellainen, joka ei kaikista tuntemistanne ihmisistä varmuudella olisi, ei voisi olla eikä saisi olla apostoli? Heidän vastauksensa saattaisivat antaa meille mainioita vihjeitä. Tai ollakseni pikkuisen havainnollisempi: jos yksi niistä tavoista, joilla vallassa oleva uskonnollisuus kohtelee aitoja profeettoja ja apostoleja, on heittää heitä kivillä, kuten Jeesuskin toteaa, menkäämme etsimään kivikasoja sitten! Ehkä tämä menetelmä ei koskaan ole täysin vedenpitävä tapa löytää aidot profeetat ja apostolit, mutta mahdollisuudet ovat melkoiset, jos näemme jalan pilkistävän esiin jonkin kivikasan alta – joita kiviä ovat heittäneet monet hyvää tarkoittavat, hyvämaineiset uskon ekspertit. Kun vedämme siitä jalasta, saattaa profeetallisen tai apostolisen kutsun omaava henkilö ilmestyä näkyviin.
Miksi on niin tyypillistä, että Jumalan lähettämiä ihmisiä ei tunnisteta – siis profeettoja ja apostoleja? Syy siihen on aina ollut uskonnollinen ylpeys, sokeus joka seuraa siitä, että henkilö kuvittelee olevansa uskonnollisen maailman keskipisteessä, oikeassa seurakunnassa, oikeassa kirkkokunnassa, turvassa oikean opin suojissa tai jonkin suuren uskonnollisen nimihenkilön selän takana. Jos Jumala on tosi Jumala, hänellä ei voisi ikinä olla eikä ole varaa jättää huomiotta tai sivuuttaa meitä tai tehdä mitään merkittävää ilman meitä! Sellainen olisi aivan käsittämätöntä eikä mitenkään ajateltavissa!
No, miksiköhän? Vain ylpeys ja tietämättömyys voi ajatella tuolla tavoin, sen tiedostamattoman pelon johdosta, että joutuisi Jumalan torjumaksi ja ohittamaksi. Mutta jos pelko ja ylpeys sokaisevat meidän silmämme näkemästä Jumalan asioita tarkasti, pyrkikäämme siis aitoon uskoon ja nöyryyteen. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. 1.Kor.1:27-29. Jos seurakunta ei tunnista profeettoja ja apostoleja, se on alkanut nähdä ja käyttäytyä maailman tavoin, ajatella maailman mukaan ja arvioida asioita maailman tavalla. Tämä maailmallinen tapa katsoa asioita estää heitä näkemästä Jumalan asioita Jumalan tavalla ja ei ole mikään ihme, jos eivät saa oikeata kuvaa asioista. Meidän tulisi tajuta tämä, mitä Paavali sanoo: Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti. 2.Kor.4.18.
Koen toisinaan niin, että osa minun palvelutyötäni on käydä eri maissa ja yksinkertaisesti löytää sieltä apostoliset ihmiset. Vuonna 2000 kävin Ugandassa, joka oli käynyt läpi valtavan melskeisen ajan Idi Aminin ja Milton Oboten diktatorisen hallinnon aikana. Sen jälkeen oli syntynyt terveitä, profeetallisia liikkeitä, joiden piirissä oli palavaa rukousta, ja ne olivat tehneet hyvää ja voimallista työtä. Maa oli kokenut parannuksen ja sovinnon rakentamisen kautta valtavan muodonmuutoksen, kun profeetallisuuden annettiin jonkin aikaa toimia. Lännestä tulleet uskonnolliset turistit olivat alkaneet kansoittaa maata, he kun olivat nähneet videoita ja kuulleet herätyksestä ja etsivät nyt hengellisiä virikkeitä viedäkseen niitä mukanaan kotiin.
Kaiken tämän kohkaamisen keskellä olin aika sekavassa mielentilassa ja hämmentynyt ja huusin Jumalan puoleen: ”Hyvä Jumala, missä oikein ovat sinun mestarirakentajasi – apostolit? En ole tavannut vielä yhtä ainoata!” Sitten eräänä sunnuntaina minun isäntäväkeni kutsui minut erääseen perinteiseen kirkkoon Kampalaan, Ugandan pääkaupunkiin, ja he valmistivat minua jo ennalta kestämään perinteisen kirkon jumalanpalveluksen. Se alkoikin juuri sillä tavalla kuin pelkäsin. Pastori nousi puhumaan ja esitti yksityiskohtaisen tarkasti, miksi hän tarvitsi kaikki seurakuntalaisten rahalliset resurssit rakentaakseen uuden isomman kirkon. Jos yhtään tunnet minua – ja tämän kirjan luettuasi ainakin voit ymmärtää – tilanne oli yksi pahimmista mahdollisista ja mitään ikävystyttävämpää tuskin olisin voinut löytää itselleni. Tämän kaiken keskellä Jumala kuitenkin alkoi yllättäen puhua sydämelleni ja sanoi: ”Seuraa sitä henkilöä, joka lukee seurakunnan ilmoituksia. Hän on apostolinen mies. Mene hänen luokseen kokouksen jälkeen ja anna hänelle kirjasi ja kerro hänelle, että hän on normaali”. Ja totta vie puhumaan nousi mies, jota olisin muuten tuskin edes huomannut, ja kertoi joitakin ilmoitusasioita ja puhui muutaman sanan ja tiesin heti hengessäni: ”Kyllä vaan, hän on oikealla aaltopituudella, tämä mies on apostolinen tyyppi!”. Menin kokouksen jälkeen hänen luokseen ja olemme tapailleet sen jälkeen joitakin kertoja ja saaneet selville, että kyllä, aivan varmasti hän oli apostoli, jota Jumala parhaillaan valmensi hänen työtään varten. Hän oli jo vähällä luulla itsestään, että oli tulossa hulluksi, koska hän ei millään tavoin kyennyt löytämään paikkaansa tässä uskonnollisessa kuviossa. Jonkun piti tulla Saksasta asti kertomaan hänelle, että hän oli normaali.
Minkälaisessa tilassa siis on seurakunta, joka tarvitsisi kipeästi apostolisia virkoja ja kaiken jälkeenkin sallii ainoan apostolisen ihmisen joukossaan hoitaa parkkipaikkaa koskevia ilmoitusasioita? Se saa minut kyyneliin.
Wolfgang Simson
Suomennettu kirjasta The Starfish Manifesto. Ote sivuilta 221-222. Kirja on alunperin julkaistu lokakuussa 2009. Tämä artikkeli on aiemmin julkaistu suomeksi täällä.
