Vapaaksi lainavaatteista

silma2Oltuani lapsena uskossa etäännyin Jumalasta ja elin maailmassa. Olen katunut tuota luopioaikaani sen jälkeen, kun sain armon uudistua uskossani, mutta tänään ajattelen asian hyviä puolia. On nimittäin niin, että jokaisen tulisi riisua kaikki lainavaatteet ja pukeutua Jumalan antamiin pelastuksen vaatteisiin. Jokaisen olisi hyvä löytää oma uskonsa, terve ja raamatullinen, mutta siinä mielessä oma, että se usko on aito ja sopusoinnussa oman persoonallisuuden kanssa. Lapsena koettu usko, vaikkakin omakohtainen ja uudestisyntymisen kautta saatu, voi vielä olla kyhätty liiaksi vanhempien antamista rakennuspalikoista, rakennettu ympäristön tarjoamista rakennusaineista, otettu vastaan muilta ja muovattu ihmisten antamien mallien mukaan. Se voi vielä olla liian kilttiä mukautumista vallitsevaan uskonnollisuuteen. Usko voi vielä jäädä pinnalliseksi, muilta lainatuksi, eikä se sisällä sitä omakohtaista elämänkokemusta, syvällisesti mietittyä sisältöä ja lujaa vakaumusta, joka on leimaa antavaa aikuiselle uskolle.

Niinpä kun omaiset ja sukulaiset joskus tuovat rukousaiheiksi näitä maailmaan paenneita, uskosta luopuneita, ja varsinkin jos heillä on asiaan sellainen ote, että tämän ihmisen on nyt ”pakko uudistua”, saatan kääntää rukouksen kärjen näitä ylihuolehtivia omaisia ja sukulaisia vastaan ja rukoilla heille tietynlaista rauhoittumista. Emme saa pakottaa ketään uskoon, emme saa manipuloida ihmisiä mitenkään. Ei ole kysymys meidän tahdostamme ja meidän elämästämme, on kysymys toisesta henkilöstä, jolla on oma elämä, oma tie kuljettavana, oma persoonallisuus, oma kutsu. Meidän tulee antaa toisille tilaa olla ja elää ja tehdä omia valintoja. Siinäkin tapauksessa, että ne valinnat näyttävät meistä huonoilta.

Niinpä haluan tänään rohkaista sinuakin olemaan oma itsesi, tekemään omia valintoja, löytämään uskostakin se aito puoli. Kun etsit Jumalaa ja uskon suhdetta häneen, älä unohda, kuka olet. Et voi teeskennellä Jumalalle mitään. Sinun on oltava rehellinen. Sinun on oltava ”sinä”. Sinun on opittava tunnustamaan uskoa aidosti ja omalla äänelläsi. Se vaatii joskus suurta rohkeutta. Vaatii rohkeutta olla erilainen, olla kopioimatta toisten edesottamuksia. Muut uskovat näyttävät alkuun niin hurskailta, mutta loppujen lopuksi heistä ei ole ehkä kenestäkään esikuvaksi sinulle, joka olet ainutlaatuinen. Sinulla on ainutlaatuinen kutsu olla oma itsesi. Sinulla on erilainen sekoitus lahjakkuutta kuin kenelläkään muulla. Et ole massatuote. Ei ole olemassa ketään toista sinun kaltaistasi. Löydä siis oma ainutlaatuisuutesi, löydä oma äänesi, ilmaise uskoakin omalla persoonallisella otteellasi, palvele Herraa omalla tyylilläsi – sillä tavoin kuin on rehellistä sinua itseäsi kohtaan. Jos tarvitset siihen aikoja, jolloin irrottaudut seurakunnasta, etäännyt uskovista, rakennat jumalakuvasi uudestaan – silloin tee se. Se voi olla joskus jopa parasta, mitä sinulle voi tapahtua.

Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi. Luuk.22:32.

eSiru