Francis Frangipane: Remember Job
Supernova 1994D galaksissa NGC 4526. Kuva: ESA Hubble.
Jobin kirjasta riittää paljonkin sanottavaa. Monet oppineet ovat sitä mieltä, että se on Raamatun vanhin kirja. He kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että se edeltää ns. viisauden kirjoja (Sananlaskut, psalmit jne.). Eräs näkemys on myös hyvin mielenkiintoinen: Job ei ollut israelilainen. Niinpä tämän kirjan ikä yhdessä sen pakanasyntyisen päähenkilön kanssa tekee siitä todella ainutlaatuisen kirjan Vanhan testamentin kirjoitusten joukossa.
Mutta on toinenkin näkökulma, joka minua kiinnostaa eniten. Jobin kirja ei vain kerro miehestä, joka kärsii epäoikeudenmukaisesti Saatanan hyökkäyksestä, vaan kertomuksen runko keskittyy enemmänkin niihin kärsimyksiin, joita Job joutui kestämään kolmen ystävänsä taholta. Hänen ystäviään olivat Elifas, Bildad ja Sofar (myöhemmin kuvaan tuli vielä Elihu). Nämä miehet, jotka olivat todennäköisesti aikansa uskonnollisen eliitin jäseniä, olivat Jobin ystäviä. Mutta Jobin ahdingon aikana he tuomitsivat häntä väärin – heistä tuli hänen syyttäjiään.
Jobin ystävien puolustukseksi on sanottava, että nähdessään Jobin suuren kärsimyksen, he ensin heittivät päällensä hiekkaa ja itkivät. Sitten he istuivat siinä puhumatta mitään seitsemän päivän ajan. Vasta kun Job oli puhunut, hekin avasivat lopulta suunsa sanoakseen jotakin. He aloittivat kunnioittavasti, itkien ja myötätuntoa osoittaen (sellaisella asenteella mekin saattaisimme harkita lähteä liikkeelle ennen kuin tarjoaisimme kylmän tunteettomia mielipiteitämme). On kuitenkin selvää, että heidän ylpeytensä ja uskonnolliset mielipiteensä lopulta syrjäyttivät heidän myötätuntoisuutensa Jobia kohtaan.
On hyvä panna merkille, että noin yleisesti ottaen Jobin ystävillä oli oikea oppi. Heidän virheensä ei ollut niinkään heidän teologiassaan, vaan pikemminkin siinä, että he määrittelivät Jobin syntiseksi ihmiseksi. Heillä ei ollut tarpeeksi nöyryyttä ymmärtääkseen, että he saattoivat olla väärässä. Jumalan näkökulmasta Job ei ollut syntinen. Päinvastoin Job oli Herran sanojen mukaan maailman vanhurskain mies. Hän ei olut vain suhteellisen hyvä mies muiden hyvien joukossa, vaan kaikkien ihmisten joukossa ”ei ollut toista hänen kaltaistaan” (Job.1:8). Jumalan silmissä Job oli siis omassa luokassaan ja kolmesti hänestä sanotaan, että hän oli ”kunnollinen ja nuhteeton mies” (Job.1:1,8 ja Job.2:3)
Tiedämmehän me, että Jobin ystävät tekivät väärin, kun syyttivät häntä perusteettomasti. Eikö siis olekin aika ironista, että vielä tänä päivänäkin on ihmisiä, jotka eivät malta olla löytämättä Jobista jotakin vikaa! Kun luemme joitakin nykypäivän tulkintoja Jobin kirjasta, huomaamme, että arvostelijat yhä syyttävät Jobia hänen kärsimyksistään. Jotkut sanovat, että hänen onnettomuutensa johtui hänen epäuskostaan. Toiset taas sanovat, että hänen pelkonsa avasi oven viholliselle. Sitten on niitä, joiden mielestä Jobilla täytyi olla jotakin syntiä tunnollaan, jonka vuoksi hän oli haavoittuva paholaisen hyökkäyksille. Mistä johtuu, että ihmiset eivät voi nähdä tätä ihmeellistä totuutta: Yksikään niistä syytöksistä, jotka Job sai niskaansa – silloin 3500 vuotta sitten sen paremmin kuin nykyäänkään – ei ole totta!
Minun näkemykseni on tämä: vaistomainen halu tuomita ja arvostella, ilman että on asiasta täyttä tietoa, ei ainoastaan rehota maailmassa, vaan se on läsnä meissäkin. Jos luulemme, että Job aiheutti itse omat ongelmansa, olemme yhtä harhassa kuin hänen kolme ”ystäväänsä”, jotka niin väärin syyttivät häntä. Totta puhuen olemme pahempia, sillä he eivät tienneet, että Saatana oli kaiken takana ja että Jumala oli julistanut Jobin nuhteettomaksi mieheksi. Heihin verrattuna meillä on etunamme Jumalan sana ja Jumalan antama todistus. Mutta siitä huolimatta, mitä voimme suoraan lukea, meidän uskonnollinen nälkämme etsii vikoja.
Voisiko olla niin, että Jobin kirjan päällimmäinen sanoma – syy miksi se ylipäätään on Raamatussa – on antaa havainnollinen esimerkki siitä, miten väärin on tuomita, jos ei tiedä kaikkia asiaan vaikuttavia tekijöitä? Ja onhan Jobin kirjassa maalattu muotokuvia ihmisistä, joilla on uskonnollinen elämäntapa ja jotka ovat itsevarmoja ja valmiita tuomitsemaan, vaikka eivät ole kuunnelleet Jumalan ääntä.
Jumala otti Jobin elämäntarinan mukaan maailman pyhimpään kirjaan tietystä syystä: että emme olisi niin varmoja, että tuomiomme ovat aina oikeita. Tosiasiahan on, että kautta historian hyvistä Jumalan ihmisistä on puhuttu valheita, heitä on paneteltu ja syytetty ja vainottu! Me kyllä tiedämme, että pahat saavat kärsiä, mutta otammeko huomioon, että samoin saavat kärsiä myös hurskaat? Eivätkä näiden hurskaiden syyttäjät aina ole avoimesti jumalattomia ihmisiä, vaan usein meidän aikamme omavanhurskaita uskonnollisia johtajia.
Jobin ystävillä oli oikea oppi, mutta he sovelsivat sitä väärin.
Yhteenveto
On tietenkin olemassa ihmisiä, jotka ovat tehneet syntiä ja kamalia asioita. En halua sanoa, että meidän pitäisi katsoa läpi sormien näitä hirmutekoja. Jos siis näet jotakin vääryyttä tai ilmeisen pahaa – silloin tuomitse ja toimi, jotta oikeus saataisiin pian voimaan. Mutta useimmissa tapauksissa ihmisten sydämen asiat eivät ole niin ilmeisiä. Sen vuoksi vetoan sinuun: ennen kuin tuomitset, muista Jobia ja sitä, miksi Jobin kirja on Raamatussa.
Lopuksi haluan kehottaa armollisessa hengessä, että meidän tulee ristiinnaulita vaistomainen halumme tuomitsemiseen. Kun Jobin perhe palasi kuvaan, he panostivat Jobiin paljon rakkautta ja lahjoja. He asettivat hänet ennalleen. He tekivät, mitä rakkaus vaati, mitä Kristus olisi tehnyt. Sellainen kuin hän on ollut meitä kohtaan, meidänkin tulee olla toisia kohtaan. Voimme omistaa saman mielenlaadun, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Fil.2:5. Voimme muistaa kertomuksen Jobista.
Francis Frangipane
Copyright © 2014 Francis Frangipane. Tämä artikkeli on suomennettu Francis Frangipanen kirjasta Spiritual Discernment and the Mind of Christ, jonka on julkaissut www.arrowbookstore.com.
