Hän saattaa oikeuden voittoon

pyramiditVaimollani on ollut profetoimisen lahja ja hän on käyttänyt sitä suurissakin kokouksissa. Hän on paljon rohkeampi menemään yleisön eteen kuin minä. Minä en varsinaisesti osaa sanoa, onko minulla profetoimisen lahjaa, mutta profeetallista sanaa puhun aina silloin tällöin. Erään tapauksen muistan kuitenkin vuosien takaa, kun seurakunnan pastori pyysi minua rukoilemaan seurakunnan kokouksessa. Rukoukseni oli suurin piirtein tällainen:

”Kiitos Herra, että sinä puhut meille tänään niin kuin Joosef: ”Te ette saa tulla minun eteeni, ellei nuorin veljenne ole teidän kanssanne!”

Siinä kaikki. Se tuli kuin pyssyn suusta, äänekkäänä huutona, ja jokainen tiesi, että nyt Jumala puhui. Itsekin yllätyin. En pystynyt jatkamaan. Sanottava loppui siihen.

Kun olen kaikessa rauhassa asiaa miettinyt, olen tullut siihen tulokseen, että tuolla seurakunnalla ei ollut kaikki hyvin. Pinnan alla oli jotakin vääryyttä. Jokin valhe oli asetettu totuuden paikalle ja jotakin veljeä sorrettiin. Muistattehan Joosefin tarinan? Hän joutui valheen ja petoksen uhriksi sekä oman perheensä keskellä että Egyptissä, orjuutensa maassa. Jumala käsitteli ensin sen valheen, joka Egyptissä oli saattanut Joosefin vaikeuksiin. Seuraavaksi oli vuorossa se valhe, joka oli pantu totuuden tilalle Joosefin oman perheen keskellä.

Näin Jumala tekee sinunkin elämässäsi. He voivat sortaa sinua aikansa, puhua valheita sinusta selkäsi takana, mutta tilinteon päivä tulee vielä. Voi olla, että sinua ympäröi massiivinen pahanpuhuminen ja noitapiiri, jossa valehdellaan mitä vaan ja pidetään yhtä Isebelin kanssa. Ilmestyskirjassa kuitenkin nuhdellaan Tyatiran seurakuntaa:

Mutta sitä en sinussa hyväksy, että suvaitset tuota naista, tuota Isebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja johtaa opetuksellaan minun palvelijoitani harhaan… Ilm.2:20.

Jumala tulee nuhtelemaan ja ojentamaan noita seurakuntia, jotka eksyvät tällaisiin valheisiin. Tuokin seurakunta, josta kerroin, on nykyään ihan erilainen kuin silloin. Se ei suostunut parannukseen ja siksi se on jakautunut ja hajonnut eri tavoin osiin. Jumalan tavoite on aina keskinäinen rakkaus ja veljellinen yhteys. Mutta jos ihmiset eivät suostu elämään rauhassa keskenään, he joutuvat kohtaamaan armollisen Jumalan sijasta ankaran Jumalan. Loppujen lopuksi saamme huomata, että: On sittenkin olemassa Jumala, joka jakaa oikeutta maan päällä. Ps.58:12.

Tänään voimme siis panna toivomme Jumalaan, joka on oikeamielinen ja hurskas ja puolustaa syyttömiä. Hän saattaa oikeuden voittoon. Hän tuo valoon pimeyden teot ja nuhtelee niistä.

Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta, vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa. Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän. Jes.11:3-4.

eSiru