Kerro hyviä uutisia

putousOletko saanut Jumalalta rukousvastauksia? Onko hänen pelastava armonsa kohdannut sinua? Oletko saanut syntisi anteeksi ja elänyt elävässä uskossa Jumalan moninaisista siunauksista osallisena?

Olen ollut huomaavinani – ehkä olen nähnyt väärin? – että ihmiset, jotka ovat tulleet uskoon ja ovat seurakunnan jäseniä, jotenkin piilottelevat sitä uskoaan. Selkeää suun tunnustusta täytyy odottaa, ei sitä ainakaan missään naamakirjassa esitetä. Ajatellaan jotenkin niin, että usko on yksityisasia ja mitä tulee uskon esillä pitämiseen, seurakunnan kokouksissa silloin tällöin näyttäytyminen riittää.

Rohkaisen sinua tunnustamaan uskoa julkisesti. En toitottamaan suuna päänä, vaan tuomaan usko esille silloin, kun on sen aika. Anna kymmenykset Jumalalle myös sanoistasi. Haluatko olla kympin oppilas? Muista siis tämä jae (Roomalaiskirje-kymppi-kymppi): Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen (Room.10:10). Suun tunnustus on tärkeä sinun omalle uskonelämällesi ja hyvien uutisten kertominen on tärkeää sinun lähimmäisillesi. Hyvä uutinen kannattaa laittaa kiertämään.

Mutta sitten he sanoivat toisilleen: ”Me emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän uutisen päivä. Jos me olemme tästä hiljaa ja odotamme aamunkoittoon saakka, meitä voidaan syyttää rikoksesta. Paras lähteä heti kaupunkiin ja kertoa tästä kuninkaan väelle.” 2.Kun.7:9.

eSiru