Francis Frangipane: A Better Way
Ihminen voi olla nimikristitty, jota eivät hengelliset asiat pahemmin liikuta, kunnes hän eräänä päivänä lukee Raamattua ja Pyhä Henki sytyttää hänen sisimmässään kipinän. Jos kyseinen henkilö sitten vaalii saamaansa innoitusta jatkuvasti, hän alkaa yhä enemmän ottaa mallia Jeesuksesta Kristuksesta, joka merkitsee, että hänestä tulee rakastavampi, anteeksiantavampi ja valmiimpi luopumaan omastaan voidakseen olla toisille enemmän sovituksen tuoja.
Hengelliset lahjat alkavat toimia hänen elämässään, kun hänestä tulee enemmän ja enemmän Kristuksen kaltainen. Kuten Jeesus sanoi: Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen (Joh.14:12).
Mutta jos islamilainen alkaa lukea Koraania ja jatkaa sitä päivästä toiseen ja tuntee lisääntyvää intoa totella Muhammedin laatimia sääntöjä, hän tätä jatkaessaan alkaa lopulta haluta tulla tosissaan islamilaiseksi, mikä merkitsee täydellistä alistumista Allahille. Hänen seuraajansa alkaa tehdä samoja tekoja, joita Muhammed teki. Tällainen uskonkiihkoilija alkaa sitten valvoa yhteisöään pyrkien saattamaan sen islamille kuuliaiseksi. Hän yrittää kaikin keinoin käännyttää ihmisiä ja niihin keinoihin hän sisällyttää väkivallan ja terrorin ja lopulta hän pitää velvollisuutenaan tappaa niitä, jotka vastustavat islamin leviämistä. Jos islaminusko on vallannut henkilön sielun, mutta tämä ei käytä väkivaltaa, he ainakin tuntevat myötätuntoa niitä kohtaan, jotka käyttävät.
Tämän vuoksi joidenkin muslimien radikalisoituminen on väistämätöntä, sillä jos mikään ei pidättele uskonkiihkoilijan normaalia kehitystä, hänestä tulee uskontonsa perustajan näköinen. Se tarkoittaa, että niin kauan kuin ihmiset lukevat Koraania, tulee olemaan pieni prosentti niitä, jotka pyhittävät elämänsä islamin hyväksi jopa väkivaltaa käyttäen. Me, jotka elämme maailmassa, jossa muslimeilla ei ole enemmistöä, joudumme kärsimään sitä väkivaltaa, mitä nämä muutamat ”tosiuskovaiset” harjoittavat.
Tämä merkitsee myös sitä, että maltillisten muslimien täytyy ymmärtää, että jos he haluavat elää sovinnossa naapuriensa kanssa, heidän tulee paljastaa ja antaa radikaalit muslimit ilmi, erityisesti niissä yhteisöissä, missä muslimit ja ei-muslimit elävät yhdessä.
Oletko sinä muslimi? Haluatko, että radikaalit ääriainekset edustavat sinua ja kansaasi? Jos et halua, sinun pitää löytää keinoja, joilla radikaalit muslimit saadaan suuntaamaan jihadinsa heidän omia syntejään vastaan mieluummin kuin harjoittamaan väkivaltaa omassa yhteisössään.
Oletko kristitty? Sinun pitää olla varuillasi, ettet tuomitse ennalta kaikkia muslimeja, sillä moni on kääntynyt islamiin vastustaakseen länsimaiden syntielämää. Tosiasiassahan he etsivät Kristusta ja rauhaa, mutta kirkot pettivät heidät. Mutta tässä nykyisessä ilmapiirissä he epäilevät ratkaisuaan, kun kääntyivät islamin puoleen. Sen vuoksi meidän on tuotava esiin Kristusta ja hänen rakkauttaan kaikkia ihmisiä kohtaan, jos aiomme voittaa muslimeja Kristukselle.
Loppujen lopuksi meidän tulee kristittyinä antaa anteeksi ja rukoilla muslimien puolesta. Vaimoni ja minä rukoilemme muslimien puolesta päivittäin ja pyydämme, että elon Herra lähettäisi työmiehiään muslimimaailmaan ja Jeesus saisi ilmestyä heille, myös niille kaikkein radikaaleimmille, jotka ovat valmiita tappamaan.
Radikaalin islamistin voi voittaa uskon tielle vain radikaali Jeesuksen seuraaja. Meidän tulee osata näyttää heille parempi Tie.
Francis Frangipane
Copyright © 2013 Francis Frangipane
Tämä artikkeli on suomennettu Francis Frangipanen julkaisusta Francis Frangipane Ministries