Kategoria arkisto: Simo

Vaivannäkö Herrassa

Into on hyvä, jos asia on hyvä – näin aina eikä vain silloin kun minä olen luonanne. Gal.4:18. Nykyään monet joutuvat työttömiksi vastoin tahtoaan ja taloudellisten ongelmien lisäksi he saavat liikaa vapaa-aikaa. Monilla ei ole vaikeuksia keksiä itselleen tekemistä, mutta toisilla on. Siinä, missä jotkut osaavat harrastaa ja tehdä jotakin hyödyllistä, toiset vain kuluttavat aikaansa …

Jatka lukemista

Viisauden ja ilmestyksen henki

Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet… Ef.1:17. Oikeastaan uusi käännös osuu asian ytimeen, kun puhuu ”näkemisen” hengestä. Eräs suuri etu, jonka uskova saa, verrattuna kääntymättömään, on parempi näkö. Enkä nyt tarkoita ”parempaa näköä” siinä mielessä kuin optikko siitä puhuu. Tarkoitan näkökykyä, …

Jatka lukemista

Tärkeimmät asiat ovat näkymättömiä

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Matt.6:33. Aina, kun käyn läpi Uskon kilven rukouspalstalle tulleita aiheita, edellä mainittu sanankohta nousee mieleen. Rukoilen, että ihmiset tajuaisivat etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja tavoitella Kristuksen tuntemista – niin moni asia loksahtaisi sen jälkeen kohdalleen heidän elämässään. Myös Isämeidän-rukous asettaa Jumalan …

Jatka lukemista

Kaikkina elämäni päivinä

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. Ps.23:6. Elämässä ei tule vastaan ainoastaan hyviä päiviä, vaan joskus tulee vastaan huonoja päiviä. Auringonpaisteen sijaan voi tulla myrskyjä, työllisyyden sijaan työttömyyttä, terveyden sijaan sairautta. Elämä voi koetella ja kohtaamme vastuksia, tapaturma voi yllättää, omainen kuolla. Vuodet …

Jatka lukemista

Hyvän uutisen päivä, osa2

Raamattu kertoo nälänhädästä, joka aiheutui Samarian piirityksestä (ks.2.Kun.6:24-33). Piirityksen vuoksi elintarvikkeiden hinnat nousivat pilviin: Aasinpää maksoi silloin kahdeksankymmentä sekeliä hopeaa ja neljännes kab-mittaa kyyhkysenlantaa viisi hopeasekeliä. (2.Kun.6:25).

Jatka lukemista

Huuda minua avuksi

Tee telttasi sija suureksi, levitä säästelemättä kangasta asumustesi katoksi! Pidennä köydet, iske lujaan vaarnat! Jes.54:2. Mitä Jesaja sanoo tässä, jos asia käännetään nykyajan kielelle? Hän sanoo: ”Laajenna työtäsi, katso kauemmaksi, etsi suurempi näky, kasvata jänneväliäsi, ja kun pääset uudelle tasolle, ole luja ja ryhdy työhön!” Se oli minun oma vapaa tulkintani, saat tehdä itseäsi varten …

Jatka lukemista

Löydä kutsumuksesi

Kun Jumala kutsui Gideonin, huomaamme vahvan kontrastin Gideonin oman minäkuvan ja Jumalan näkemyksen välillä. Jumala näki Gideonissa ainesta sotasankariksi ja suurmieheksi. Gideon piti itseään vähäpätöisenä ihmisenä, joka tuskin yltäisi koskaan edes keskivertoisen miehen mittoihin (Tuom.6:15). Voi hyvin olla, että sama ongelma vaivaa sinuakin. Uskallan sanoa tämän profeetallisen sanan, koska olen varma, että lukijoitteni joukossa on ihmisiä, jotka …

Jatka lukemista