Kategoria arkisto: Rohkaisu

Kristuksen morsiamiksi kutsutuille

Kun nuorena uskovana toimitin seurakunnan monistetta, halusin laittaa lehteen tussilla piirtämäni kopion Salvador Dalin maalauksesta, jossa on Kristus ristillä. Siinä Kristus on kuvattuna ylhäältä päin, ikään kuin Jumalan näkökulmasta. Mehän katsomme Kristusta aina alhaalta päin, joten en tiedä, mikä ”vitsi” tuossa maalauksessa piilee. Vaikka risti tuntuu riippuvan (suorastaan lentävän) siinä keskellä taivasta, se on Dalin maalaukseksi …

Jatka lukemista

Syötkö roskaruokaa?

Roskaruoka on epäterveellistä. Pitää välttää syömästä ranskalaisia, hampurilaisia, grillimakkaraa ja muuta liian rasvaista. Jos ei harrasta itsekuria ruoan suhteen, voi lihoa ja ylipainon lisäksi saada muitakin ongelmia. Mutta en ole ravitsemusterapeutti ja syön suhteelllisen epäterveellisesti itse, mm.paljon suklaata ja muuta makeaa. Syön myös teollista ruokaa liian paljon. Halusin kuitenkin muistuttaa hengellisestä roskaruosta. Tosin en tarkoita, …

Jatka lukemista

Aika saada happea

Jumala on luonut ihmiset uteliaiksi ja tiedonhalu saa ihmiset kyselemään kaikenlaisia kysymyksiä. Eräs tällainen kysymys, jolla ihmiset vaivaavat päätään, on seuraavanlainen: ”Linnut hengittävät keuhkoillaan. Miten siis linnunpoika hengittää munankuoren sisällä? Miksei linnunpoika tukehdu jo ennen kuoriutumistaan?” – Niin, Jumalan teot ovat ihmeellisiä emmekä aina ymmärrä niitä. Mutta linnunpojan tapauksessa tiedämme, että vaikka munankuori näyttää kovalta …

Jatka lukemista

Hän johdattaa minut valoon

Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin kuin ohdakepensas. Miika 7:4. Joskus joudumme keskelle ahdinkoa, koska ihmiset ovat petollisia meitä kohtaan. Voi tulla tilanne, että vihollinen hyökkää kaikella raivollaan meitä vastaan ja silloin koemme samaa kuin profeetta Miika: Poika halveksii isäänsä, tytär nousee äitiään vastaan, miniä anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä. Miika 7:5-6. Näissäkin …

Jatka lukemista

Jumala toimii hyväksesi kaikessa hiljaisuudessa

Yksi Raamatun kiehtovimpia kertomuksia on Joosefin tarina, josta psalminkirjoittaja tekee yhteenvetoa näin: Kun Herra antoi nälänhädän kohdata maata ja ehdytti leivän saannin, hän lähetti heidän edellään miehen, Joosefin, joka myytiin orjaksi. Joosefin jalkoihin pantiin kahleet, hän kantoi rautarengasta kaulassaan, kunnes hänen sanansa kävivät toteen. Silloin Herra osoitti hänet viattomaksi. Kuningas vapautti hänet, kansojen hallitsija käski …

Jatka lukemista

Aurinko ja kilpi

Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti. Ps.84:12. Onko Jumala sinun aurinkosi? Mikäli on, hän valaisee sinut tiesi ja hän lämmittää, kun sinulla on kylmä. Hän kasvattaa kedon kasvit, että sinulla on ravintoa. Jos hän on sinun aurinkosi, sinun elämäsi sykkii täysin …

Jatka lukemista

Heti kun aloit rukoilla

Heti kun aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä tulin kertomaan sen sinulle, sillä Jumala rakastaa sinua. Kuuntele siis tarkoin tätä sanaa, niin ymmärrät näkysi… Dan.9:23. Monet ihmiset eivät rukoile, koska eivät usko, että Jumala kuulee. Monet uskovat ovat väsyneet rukoilemiseen, koska rukousvastauksia ei tunnu kuuluvan ollenkaan tai hyvin harvoin. Joudumme näissä uskon koetuksissa lujille. …

Jatka lukemista