Taivaan portilla

Kun tietää kulkevansa elämänsä loppusuoraa ja lähestyvänsä kuolemaa – vaikka en juuri tässä kuussa kuolisi, enkä tänä vuonnakaan – niin aika ajoin hiipii mieleen pelko. En pelkää kuolemaa muuten kuin siksi, että se on astumista tuntemattomaan. Yritän rauhoittaa mieleni ajattelemalla, että kaikkihan me kuolemme eikä kuoleminen ole mikään taito – se vaan tapahtuu. Kun olin …

Jatka lukemista

Vaikka saviastiamme murtuukin

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Paavali oli oikeutettu puhumaan ”valtavasta voimasta”, sillä hänen kauttaan tapahtui paljon yliluonnollisia asioita. Minä en ole koskaan ollut mikään ihmeidentekijä ja siksi ymmärrän paremmin tuon toisen puolen: olemme saviastioita, vieläpä rikottuja sellaisia. Koko tämä blogi, johon on kertynyt 870 …

Jatka lukemista

Nyrkin ja Herran välissä

Ihminen tuo mukanaan – sekä hyvässä että pahassa – oman inhimillisyytensä kaikkeen mihin osallistuu. Niinpä esimerkiksi seurakunnan hallinto on kautta aikain ollut täynnä ihmislähtöistä ajattelua ja ihmisten keksimiä käytäntöjä. Ne tietysti vaihtelevat eri kirkkokunnissa. Kristus halusi, että hänen seurakuntansa ei rakentelisi mitään hallinnollisia portaita, vaan olisi mahdollisimman yksitasoinen. Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä …

Jatka lukemista

Tinkimätön oikeuden jakaja

”Kauneus on katsojan silmässä” sanotaan ja se on varsin usein tottakin. On tavallista, että näemme maailman sellaisena kuin haluamme sen nähdä. Näemme kauneutta tai rumuutta, näemme hyvyyttä tai pahuutta, mutta se ei välttämättä ole todellista. Emme näe asioita objektiivisesti, vaan subjektiivisesti. Jeesus opetti aikalaisiaan ja meitäkin ”tapahtukoon sinulle niin kuin uskot”. Siksi on tärkeää oppia …

Jatka lukemista

Siunattua helluntaita kaikille

Tiesitkö, että helluntai-sana on peräisin muinaisruotsin kielestä, jonka juhlapyhän nimityksenä ollut ”hell onsdag” periytyi suomen kieleen muodossa ’helluntai’? Mitä pakanallisen ajan pyhä keskiviikko on mahtanut edustaa, sitä en tiedä. Luulen, että käsite ”pyhä” oli joka tapauksessa heille jotain muuta kuin meille kristityille. Kristillinen seurakunnan aika alkoi varsinaisesti ensimmäisestä helluntaista, koskapa Kristus oli kuolleista nousemisensa jälkeen …

Jatka lukemista

Tähkästä jyväksi

Haluan sanoa, että Jumalan silmissä me olemme viljaa, jota hän pui. Älä siis ihmettele, jos sinua leikataan. Sinua voidaan kipeästi irrottaa tästä maasta ja maailmasta ja kaikesta näkyvästä, johon olen kasvanut kiinni. Sitten joudut auringon paahteeseen, jossa sinulla on koko ajan syvä sisäinen jano. Sinut jätetään siihen, missä olet, kuin hylättynä kuolemaan – auringon ja …

Jatka lukemista

Seura tekee kaltaisekseen

Jeesus oli tarkka, kenen kanssa hän vietti aikaansa. Jokainen hänen lähipiiriinsä kuulunut opetuslapsi oli yksitellen valittu. Jeesus oli kyllä sillä tavalla sosiaalinen, että hän liikkui jatkuvasti väkijoukkojen keskellä ja paransi sairaita torjumatta ketään avun pyytäjää, mutta ystävyyteensä hän otti vain harvoja. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja. Koska sinut on kuitenkin valittu, sinun tulee olla …

Jatka lukemista