Kategoria arkisto: Profetia

Ilmastomuutos Raamatussa

Jokin aika sitten luin ohimennen jostakin nettiuutisesta, että Keniassa oli esiintynyt suuria heinäsirkkaparvia, jotka jättivät jälkeensä kalutut puut ja söivät kaiken vihannan. Siis tuo raamatullinen ilmiö oli ilmestynyt uudelleen tähän aikaan. Se oli siis ainakin mahdollista toteutua meidänkin aikanamme. Joelin kirja itse asiassa ennustaa tällaisia vitsauksia tapahtuvan lopun aikana. Joelin ennustus sisältää heinäsirkkojen lisäksi suuren …

Jatka lukemista

Tukan kasvattamista

Daavid oli tullut Israelin kuninkaaksi ja selvitti välejään naapurikansojen kanssa. Ammonilaisten kuningas Nahas oli Daavidin ystävä ja Daavid halusi ilmaista osanottonsa hänen kuolemastaan Nahasin pojalle Hanunille. Hanunin hovissa kuitenkin kuiskuteltiin, että Daavid toimi petollisesti ja vakoili heitä. Siinä ei ollut mitään perää, mutta Hanun uskoi pahoja puheita ja häpäisi Daavidin lähettämän valtuuskunnan. Hän ajatti heiltä …

Jatka lukemista

Korkeimman suojassa

Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi. Olemme joutuneet todistamaan tänä syksynä pahoja tulvia. Vesi nousee kaduille ja tulvii kellareihin. Toisinaan syntyy maanvyörymiä, jotka raunioittavat taloja. Näitä katselemme yleensä television ja netin uutisista, mutta asia tuli minua astetta lähemmäksi, kun näin unen, jossa …

Jatka lukemista

Sen aika on lyhyt

Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta — Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt.  Sinulla on nyt vaikeaa ja vihollinen hyökkää kimppuusi, koska ratkaisevat hetket lähestyvät ja Jumalan voima ilmestyy sinun avuksesi pian. Sinä saat nähdä odottamattoman käänteen elämässäsi. …

Jatka lukemista

Vääryyden siteet

Kun Simson tuotiin Lehiin, filistealaiset juoksivat riemusta huutaen katsomaan häntä. Silloin Herran henki valtasi hänet. Köydet, jotka olivat hänen käsivarsiensa ympärillä, katkesivat kuin pellavalangat tulessa, ja siteet kirposivat hänen käsistään. Kun puhutaan vääryyden siteistä, ajatellaan helposti alkoholismia, huumeriippuvuutta, pelihimoa, seksiaddiktiota ja sellaista. Vääryyden siteitä voivat kuitenkin olla myös ne ajatukset ja asenteet, joita aivan lähiomaiset …

Jatka lukemista

Aarteesi taivaissa

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Jeesus opetti almujen antamisesta – siis hyväntekeväisyydestä – ja neuvoi, ettei kannattanut tehdä asiasta numeroa. Jos halusi ihmisten huomiota, sai …

Jatka lukemista

Nouse ylös

Mutta Pietari sanoi: ”Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele.” Hän tarttui miestä oikeasta kädestä ja auttoi hänet ylös, ja siinä samassa mies sai voimaa jalkoihinsa ja nilkkoihinsa. Hän hypähti pystyyn, seisoi jalkojensa varassa ja käveli, ja hän tuli heidän kanssaan …

Jatka lukemista