Kategoria arkisto: Profetia

Jumalan hyväksyntä

Mutta Raakel oli jo kuolemaisillaan, ja viime hetkellään hän antoi pojalle nimen Benoni. Jaakob kuitenkin antoi hänelle nimeksi Benjamin. ’Vaivan poika’ vaihtui ’Onnenpekaksi’. Synnytyksen tuskat määrittivät äidin silmissä pojan persoonaa, mutta isä halusi, että poika heijastaisi hänen voimaansa ja hänestä tulisi hyvin pärjäävä kaveri eikä mikään voivottelija. Nimi voidaan tällä tavalla nähdä kuvana kantajansa persoonasta …

Jatka lukemista

Syytettyjen penkillä

Mutta he pysyivät itsepintaisesti syytöksissään ja sanoivat: ”Hän villitsee kansaa, kulkee opettamassa joka puolella Juudeaa, Galileasta tänne asti.” Jeesus kyllä kulki ympäriinsä ja opetti kansaa. Hän teki kaikenlaista hyvää, paransi sairaita, antoi sokeille näön ja kuuroille kuulon, ajoi ulos pahoja henkiä. Jeesuksen persoona oli hyvin erilainen kuin hänen aikansa keskivertoihmisen. Hänen ansioitaan ei voinut edes …

Jatka lukemista

Mitä sydämesi toivoo

Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo. Aabrahamilla oli yksi päällimmäinen toive: saada oma poika. Hän oli kuitenkin käynyt vanhaksi ja vaimokin oli jo aika päiviä sitten ohittanut hedelmällisen iän. Pojan saaminen tuntui mahdottomalta. Aabrahamia kummastutti, että hän oli kuitenkin saanut Jumalan lupauksen jälkeläisistä. Jumala puhuu tänäkin päivänä asioista, jotka ovat tulevaisuudessa. …

Jatka lukemista

Puhtaalta pöydältä

Yhtä lailla on viisaus sinulle hyväksi: kun löydät sen, sinulla on tulevaisuus, toivosi ei raukea tyhjiin. On hyvä, kun saamme tarpeen tullen tilaisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Kun annamme elämämme Herralle, saamme anteeksi entisen elämän pahat teot ja saamme aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä. Jos tätä ei meille suoda, tehdään karhunpalvelus evankeliumille. Olen valitettavasti saanut todistaa …

Jatka lukemista

Herran palvelijan perintöosa

Mutta Jumala sanoi Bileamille: ”Älä lähde heidän mukaansa äläkä kiroa sitä kansaa, sillä se kansa on siunattu.” Inventoitko sinä elämäsi vaiheita ja lasket saamiasi kirouksia? Huonot lähtökohdat, kouluvaikeudet, työelämän pettymykset, uskoton puoliso, kapinalliset lapset, kylmä seurakunta ynnä muuta kuuluu kirousten luetteloon. Minä voisin lisätä omaan listaani muutamia hankalia ihmisiä. Työpaikkani toimitusjohtaja inhosi minua ja uhkaili …

Jatka lukemista

Lapsi kohdussasi

Mutta lapsia heillä ei ollut, sillä Elisabet oli hedelmätön, ja he molemmat olivat jo iäkkäitä. Leeviläistä pappissukua olevat Elisabet ja Sakarias kärsivät lapsettomuudesta. Luukas kertoo aika perusteellisesti pariskunnan haaveesta saada lapsi. He joutuivat totiseen rukoustaisteluun unelmansa toteuttamiseksi ja viimein Jumala vastasi ja Elisabet tuli raskaaksi. Raskaudessa näyttää olleen vaihe, jolloin Elisabet pelkäsi keskenmenoa, sillä lapsi …

Jatka lukemista

Kristuksen rauha

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Seurakunnassa on mahdollista kokea tämä. Olen itsekin kokenut Paavalin tarkoittamaa ilmapiiriä seurakuntayhteydessä. Mutta aina ei kaikki ole niin seesteistä. Välillä tulee joku vahva persoona ja alkaa syöttää meille omia käsityksiään ja emme oikein tiedä, miten suhtautua. Levottomuus …

Jatka lukemista