Siunatut siipirikot

Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.

Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’

Kuten varmaan muistat, tilanne liittyy pitoihin, jotka ’eräs mies’ oli päättänyt järjestää. Kutsutut eivät halunneet tulla. Siksi pitoihin kutsuttiin ihan eri ihmiset. Tällä kertaa kutsun saivat köyhät ja vammaiset.

Niinpä jos sinulla on jokin vamma – ruumiillinen tai henkinen – voit tuntea itsesi etuoikeutetuksi, koskapa sinulle on varattu taivaallisissa juhlissa eturivin paikka. Sinä pääset parhaisiin pöytiin, lähimmäksi kuningasta.

Sinä saatat hävetä vammaasi. Kuljet ihmisten keskellä vähän kuin muita vältellen, sillä et halua, että sinun ontumisesi näkyy. En minäkään halua näyttää vinoa selkääni. Onhan siis minullakin vähintäänkin ulkonäkövamma, vaikka en olekaan sen vuoksi ollut poissa töistä päivääkään. Ja nenäni on sellainen, että moni olisi jo hakeutunut plastiikkakirurgille sen muotoilemiseksi uudelleen. Jollain toisella on syntymämerkki kasvoissa tai peräti puuttuva raaja. Lapsena katselin ihmetellen sotainvalideja, jotka kävelivät kainalosauvojen kanssa, koska toinen jalka puuttui, tai ottivat rahan katkenneella kädellään, jossa oli vain kädentyngässä sopiva rako sitä varten. Nyt tätä kirjoittaessa tunnen olevani oikeassa – heille on varattu paikka lähellä eturiviä.

Ja kuinka moni kärsiikään kuuloviasta, huonosta näöstä tai täydestä sokeudesta? Niin monella on jokin vamma, toisilla se on kehitysvamma tai tapaturmasta jäänyt vika, toisilla mielenterveysongelma. Kaikkia heitä Kristus säälii syvästi. Vertauksessa kuninkaan pidoista hän myös antoi ehdottoman lupauksen kohdella armollisesti jokaista vammastaan kärsivää. Myös köyhät saivat hänen myötätuntonsa osakseen.

Iloitaan siis näistä lupauksista. Iloitaan siitä, että meillä on kuningas, joka tuntee sääliä, on myötätuntoinen ja armahtava. Hän ottaa huomioon huonot lähtökohtamme ja hänen tahtonsa on parantaa meidät vammastamme ja täyttää köyhyytemme rikkauksillaan. Hän paransi sairaita vaeltaessaan täällä maan päällä ja hän parantaa edelleen. Jos emme aina paranekaan tässä ajassa, voimme kuitenkin olla varmat, että viimeistään ylösnousemuksessa saamme terveytemme takaisin.

Niinpä hän vastasi: ”Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.”

Jes.35:5-6, Luuk.14:21, Luuk.7:22.