Hän on rikas antaja kaikille

Olemmehan päässeet tuntemaan hänet, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja voimallaan.

Hän on varannut sinulle hengellisiä siunauksia. Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi… Sinut on kutsuttu lapseuteen ja kasvamaan Jumalan yhteydessä niin että tulet uskossasi aikuiseksi ja yhä enemmän Herran Jeesuksen kaltaiseksi. Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa.

Hän on sinun Paimenesi. Hän ei unohda sinua tai hylkää petojen armoille: väsymättä hän varjelee.  Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.

Hän on antanut sinulle sanansa. Hän haluaa kirjoittaa pyhät sanansa sinun sydämesi tauluun, jotta sinä voisit olla kuuliainen ja kestävä. Hän vahvistaa ja voimistaa sinun sisäistä olemustasi ja tekee sen kirkkauden hengellään.

Hän vuodattaa Pyhän Hengen sisimpääsi ja sinä saat täyttyä ilolla. Pyhä Henki puolustaa sinua, hän johdattaa ja antaa voimaa palvella. Hän vaikuttaa sinussa tahtomista ja tekemistä niin että tulet kutsumustietoiseksi ja elämäntyössäsi määrätietoiseksi ja uskolliseksi. Hän innoittaa sinua, että voit kulkea edeltä valmistetuissa teoissa. Hänen vaikutuksestaan sinulla on henkilökohtainen armoitus.

Hän on kulkenut ylivoimaisten vaikeuksien läpi voittoon. Hän antaa sinullekin voiton avaimet. Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken, mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon.

Hän on luvannut meille voittopalkinnon. Saamme syödä elämän puusta ja päästä porteista sisälle pyhään kaupunkiin. Saamme kirkkauden seppeleen.

Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.

2.Piet.1:3, Room.8:29, Room.8:30, (Ps.23), Ps.121:3, 1.Piet.5:10, (Ef.3:16), 2.Piet.1:3, (Ilm.22:14), (1.Piet.5.4), Ilm.3:12.