Onko rukous vaihtoehto?

Uskonkilpi-kayntikorttiKaikkihan me rukoilemme, jopa maailman ihmiset. Kaikkihan me olemme saaneet rukousvastauksiakin – myös maailman ihmiset. Mutta miksi me sitten, kun tarvitsemme jotakin, emme usko rukouksen voimaan? Varsinkin, jos meillä on jokin yhteiskunnallinen hanke, me turvaudumme poliittisiin vaikutuskeinoihin ja ryhdymme aktivisteiksi. Perustamme nettiadressin ja agitoimme asiaamme blogeissa ja sanomalehdissä, marssimme eduskuntatalolle. Olen sen verran radikaali uskovainen, että uskon vielä rukouksen voimaan. Kaiken uhallakin. En saa aina rukousvastausta, enimmäkseen en saa. Mutta en silti sorru ihmiskeinoihin heti kättelyssä. Jos rukous ei auta, en juokse ihmisten luo ja nostata jotakin hysteriaa. Aion olla Jumalan ihminen. Olen mieluummin rukoilija, joka ei saa vastausta, kuin mielenosoittaja, joka ei saa yhtään sen enempää tuloksia aikaan. Olen uskon ihminen. Jos minulla ei ole tarpeeksi uskoa, en heti juokse kylälle sanomaan: ”uskosta ei ole hyötyä!” Mitä muuta nämä nettiadressiin turvautujat ja muut aktivistit oikein huutavat? En voi sille mitään, että minusta he huutavat julki epäuskoaan. Minä en siihen suostu, minä aion puhua uskon puolesta ja siitä, että Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan (Jaak.5:16). Usko sinäkin.

eSiru