Suuren arkkitehdin piirustukset

Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.

Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.

Kun tulemme uskoon, synnymme useimmiten jonkin seurakunnan piiriin tai ainakin hakeudumme Jumalan kansan yhteyteen. Silloin saamme ikään kuin syntymälahjana määrätyn opetuksellisen paketin. Joskus se paketti on arvokas, joskus vähän rihkamaa. Puutteena voi tässä äitiyspakkauksessa olla esimerkiksi se, että vanhaa liittoa sotketaan koko ajan uuden liiton seurakunnan elämään. Profeetta Haggai kehotti aikanaan rakentamaan temppeliä ja nyt Haggain kirjaa käytetään erilaisten rakennusprojektien innoittamisessa. Jos luemme Raamattua huolella, voimme todeta, että uudessa liitossa ei kehoteta rakentamaan mitään rakennuksia – ei yhden yhtäkään.

Tämä on aika hämmästyttävää, kun tiedämme, että Jeesus itse oli rakentaja. Häntä on sanottu puusepäksi, mutta luultavasti hän oli ennemminkin kirvesmies. Hän siis rakensi työkseen ihmisten asumuksia ympäri Galileaa, mutta ei koskaan käskenyt seuraajiaan yhdenkään pirtin kyhäämiseen. Jos joku löytää Raamatusta jonkin rakennushankkeen, hän tukeutuu silloin vanhan liiton tekstiin.

Selitys tälle kummallisuudelle löytyy, kun tajuamme, että Jeesus kyllä rakentaa, mutta hänen rakennuksensa on ”näkymätön”. Hän rakentaa Jumalan valtakuntaa. Hän juurruttaa opetuslapsiinsa Jumalan valtakunnan idean, sen periaatteet, sen elämäntavan, sen moraalin. Hän rakentaa valtakuntaansa luoden sille pohjan – perustuksen. Kulmakivenä ja huippukivenä on Kristus itse, rakennuskivinä ovat uskoon tulleet pyhät. Rakennus on Kristuksen ruumis, jossa Kristus on Pää ja me olemme soluina hänessä.

Pietari tiivistää tämän totuuden näin: Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. Tähän meidän on syytä syventyä ja vakaasti uskoa, että juuri tällaista rakentamista uuden liiton ihmisiltä odotetaan.

Ylösnoussut Vapahtaja on myös rakentaja. Hän rakentaa uutta Jerusalemia meille taivaassa. Kun kerran pääsemme kotiin, näemme uuden kotikaupunkimme valmiina. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin.

Jos luotamme Kristukseen, luotamme hänen arkkitehtuuriinsa. Jos pidämme häntä arvossa rakentajana, noudatamme tarkasti hänen piirustuksiaan. Emme enää tyydy maallisiin ”kivikehiin”, nyt rakennamme arvokkaista aineista, jaloista materiaaleista, hänen ruumiinsa temppeliä – hänen verellä ostettua seurakuntaansa. Pian Kristuksen morsian temmataan taivaallisiin asuntoihin, jotka on rakentanut Herra itse.

Joh.14:2, Hepr.3:6, 1.Piet.2:4-5, Hepr.11:16.