Lampaat märehtivät

ruokintaa2Raamattu vertaa Jumalan kansaa lampaisiin. Lammasvertaus puhuu uskovan luonteesta, uskovan tarpeesta saada suojelua, uskovan tarpeesta saada ruokaa ja juomaa, uskovan tarpeesta saada paimenen palveluksia. Lammasvertaus puhuu siitä, että uskova on oikeastaan kokonaan riippuvainen paimenestaan. Usein unohdetaan, mitä merkitsee se tosiasia, että lammas on märehtijä. Olen sen verran seurannut lampaiden elämää, että tiedän kaksi asiaa, joihin ne käyttävät aikaa: 1) syömiseen 2) märehtimiseen.

Lammas syö siis ruokansa kahteen kertaan. Niinpä sinunkin pitää syödä Raamatun sanaa, mutta ei ainoastaan kuunnella tai lukea sitä, vaan myös mietiskellä sitä. Useinhan vasta kuultu Jumalan sanan julistus tai juuri luettu Raamatun kohta jää ainoastaan lähimuistiin. Se jää pyörimään jonnekin aivojen kuorikerrokseen. Mutta jos sitä ei mietiskellen palauta mieleen samana päivänä tai viimeistään parin päivän kuluttua, se unohtuu. Kun mietiskelemme sanaa ja pyrimme ymmärtämään sitä ja pureutumaan sen syvempään merkitykseen, me teemme samaa kuin lampaat – me märehdimme. Kun sana tulee syödyksi kahteen kertaan, se paremmin sulaa – eli ”uskossa sulautuu meihin” (Hepr.4.2). Vain sillä tavoin meistä voi tulla myös sanan tekijöitä (Jaak.1:22 KR38).

Tiesitkö, että noudatamme ainoastaan sellaista sanaa, joka on kirjoitettu sydämen tauluun? Moni luulee voivansa noudattaa sanaa, vaikka se on vain paperilla tai huulilla. Olen nähnyt paljon ihmisiä, jotka sujuvasti lausuvat Jumalan sanan totuuksia, mutta eivät noudata niitä. He saattavat oikein painokkaasti, jopa vähän kiihkomielellä, korostaa Raamatun totuuksia, mutta heidän tavoitteensa on syöttää ne toisille – saada muut noudattamaan niitä. Sellainen on farisealaisuutta eikä sitä voi kenellekään suositella.

Jumalan sana on myös sielumme ja henkemme ravintoa. Se ei kuitenkaan ravitse meitä ennen kuin se on kunnolla sulanut. Jumalan sana on myös lääkettä – tiesitkö sen? (Sananl.4:22). Moni popsii luontaistuotteita kuin karkkeja tavoitteenaan olla terveempi ja paremmin ravittu. Mutta oma pillerikokoelma ei aina takaa hyvää terveyttä. Uskallan kuitenkin suositella Raamatun sanaa lääkkeeksi, sillä olen itse kokenut, että se parantaa. Se parantaa tunne-elämän kolhuja, se parantaa itsetuntoa, se parantaa mielialaa, se parantaa arvostelukykyä. Yllättävintä on, että se parantaa myös ruumiin vaivoja. Rohkaisen siis sinua lukemaan Raamattua, jos sinulla on tunne-elämän ongelmia, mielenterveyteen liittyviä ongelmia, kuten masennusta, tai jos sinulla on ruumiillisia vaivoja. Lisää Raamatun omakohtaista lukemista ja sanan mietiskelyä, mutta älä tyydy mihinkään kosmeettiseen muutokseen, vaan tee asia perusteellisesti ja kunnolla. Minä huomasin Raamatun sanan parantavan ruumiillisista vaivoista vasta, kun lisäsin sana lukemista puoleen tuntiin päivässä. Se voi kuulostaa vähältä, mutta vakuutan, että se on paljon – minulle ainakin ja luulen, että sinullekin. Ja sinun on hyvä tietää, että tähän lääkkeeseen, kuten lääkkeisiin yleensäkin, liittyy sivuvaikutuksia – hyviä ja huonoja.

Ota ja syö se. Se karvastelee vatsassasi, mutta suussasi se maistuu makealta kuin hunaja. Ilm.10:9.

eSiru