Pätevämpien varjossa?

Haluan sinun kohdistavan katseesi Filippokseen. Hän oli Jerusalemin seurakunnan jäsen ja hänet valittiin diakoniksi. Filippoksen palvelutyö ei kuitenkaan erottunut joukosta mitenkään erityisemmin, sillä ympärillä olivat apostolit Pietari ja muut ’suuret Jumalan miehet’. Emme tiedä, oliko Filippos missään toisia pätevämpi, paremmin kunnostautunut tai erityinen henkilö. Vaikutelmaksi jää, että hän sulautui joukkoon. Jumala oli kuitenkin erityisesti voidellut …

Jatka lukemista

Suukapula Lyttääjälle

Mietin Raamatun henkilöä nimeltä Ruut. Hän oli köyhistä oloista, vieläpä pakanakansan riveistä, ja jäi nuorena leskeksi. Hän tuli sitten anoppinsa Noomin kanssa Israeliin. Hän pääsi keräämään maahan pudonneita tähkiä rikkaan Boasin pellolle, vaikka oli Moabista tullut muukalainen. Hän oli siis kerjäläinen, jonka sallittiin koota tähteitä. Vähän kuin roskisdyykkari, jonka annetaan kaivella roskiksista syötävää. Häntä säälitään, …

Jatka lukemista

Tuo asiasi Herran eteen

Työpaikallani sattui useamman kerran, että eräs työtoveri tuli kysymään minulta neuvoa. Hänellä oli ongelma, jota hän ei kyennyt itse ratkaisemaan. Niinpä hän selitti asian perusteellisesti minulle ja sitten – ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän oivalsi jotakin, kääntyi ja lähti. Ovelta hän sitten huikkasi: ”Nyt mä tiedän, keksin sen itse… Kiitos, kun olit kipsipäänä!” Asian …

Jatka lukemista

Kinkun sulattelua

Joulu on kuin ilosanoma Jeesuksesta tarjoiltuna suklaakuorrutuksen kera. Sanoma Jeesuksen syntymästä on piilotettuna lahjakasan alle, tunnelmallisten joululaulujen säveliin, hyvien ruokien ja mukavan seurustelun keskelle. Se on vähän kuin eturuoka tai jälkiruoka, miten halutaan. Jeesus osallistuu perhejuhliimme vähän kuin salaa, vähän kuin joku edesmennyt sukulainen, jonka kuva on kaapin päällä. Joulu on sekä aito että epäaito. …

Jatka lukemista

Ahtaan paikan kammo

On ihmisiä, jotka katsovat uskon maailmaa avaimenreiästä. He ovat ehkä omaksuneet jonkinlaisen ovimiehen roolin ja tarkastavat tulijoita. Onko tulijalla varmasti lippu taivaaseen? Tämä voi johtua siitä, että he tuntevat vain evankelistojen Jumalan ja senkin puutteellisesti. Jumala on heille ankara ja vihainen lipuntarkastaja, jonka elokuvateatteriin ei pääse vilungilla. Vanha lippu ei kelpaa, tarkastus on huolellinen. Väärennöksiä …

Jatka lukemista

Kaikkea runsain mitoin

Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Veikkaajan silmissä kangastelee se suuri onnenpotku ja lottovoitto, joka tuo paljon rahaa. Sitten kun on ’rahaa, vaikka lampaat söisi’, sitten elämä on rikasta ja elämisen arvoista! Vai olisiko sittenkin parempi luottaa Jumalaan …

Jatka lukemista

Lempeyttä peliin

Tulkoon laupeus, rauha ja rakkaus yhä runsaampana osaksenne. Juudaksen kirje on ollut ainoita Raamatun kirjeitä, joita en ole lainannut. Ihan varta vasten siis otin yo. jakeen esille. Juudas oli luonnollisen syntymänsä kautta Jeesuksen veli. Samalla hän oli Jaakobin veli. Veljessarjaan kuuluivat myös Joosef ja Simon, joita ei mainita kuin kerran, ei myöskään Jeesuksen sisaria mainita …

Jatka lukemista